Esseekokoelmassaan Keskipäivän miehiä. Kuvia Suomen historiasta (Arthouse 2016) Ville Hänninen maalaa tuokiokuvia sarjakuvien kulttuurihistoriasta. Siinä hän kirjoittaa keräilijöille ominaisesta lapsuuteen käpertymisestä. Keski-ikäiset miehet haluaisivat aina vain lukea niitä samoja nostalgisia sarjakuvia, joita he ahmivat lapsuudessaan. Sama koskee musiikkiharrastusta. Entinen nuorisokulttuuri on muuttunut ”pälvikaljuisten miesten kansoittamaksi labyrintiksi”.
Pälvikaljuisuus ei ole fyysinen eikä pelkästään miesten ominaisuus, vaan pikemminkin mielentila. Tästä olen minä itse elävä esimerkki. Olen juuri lukenut kasan Asterixeja ja nipun Lucky Lukeja. Nyt kartoitan tilannetta: mitä vanhoista albumeista minulta puuttuu. Huomaa, ettei tietenkään lapsuuteni ja varhaisen nuoruuteni kulta-aikojen jälkeen ilmestyneitä albumeita lasketa mukaan. Eihän niissä ole mitään nostalgista.
Olen myös – ja tämä on pälvikaljuisuuden selvimpiä merkkejä – kerännyt kaikki Nonstop-lehdet ja sitonut yhteen ja kansittanut ne. Tosin eräiden vakavamielisten keräilijöiden mielestä sitominen ja kansittaminen on sopimatonta. Lehdet kuuluu säilyttää oikeaoppisissa muovitaskuissa.
Nonstop ilmestyi vuosina 1975-1978. Istuin tuntikausia Rantalan sivukirjastossa niitä lukemassa. Nonstopissa ilmestyy mm. Tintti, Lucky Luke, Natasha, Yoku Tsuno, Johannes ja Pirkale, Strumffit (myöh. Smurffit), Vekarat, Piko ja Fantasio ja Corto Maltese.