Kaikki kirjoittajat ovat varmasti kokeneet saman kuin minäkin: vaeltavan sielun ongelman. En puhu nyt sielunvaelluksesta, josta monet antiikin kreikkalaiset filosofitkin spekuloivat.
Tarkoitan sitä tilannetta, kun pitäisi jaksaa työstää tekstiä ja se alkaa puuduttaa. Silloin kirjoittajan mieli halajaa tuleviin kirjoitusurakoihin, jotka tuntuvat paljon houkuttelevammilta kuin tuo edessä oleva sepustus. Ja silti tietää, että teksti paranisi, kun vain jaksaisi vielä hioa sitä vielä hetken. Juuri sillä hetkellä uusia ideoita sinkoilee enemmän kuin ikinä muulloin. Viime viikon tekstien editoinnin lomassa useammankin artikkelin ideat vilahtivat ohi – osa ehkä jäi mieleenkin.
Keisari Hadrianus (76-138) runoili pienestä levottomasta sielusta runossaan Animula vagula blandula, mutta se ei liity näihin kirjoitusongelmiin. Mutta rauhaton sielu oli keisarikin.
Menu
