Tämä viikko menee luentojen ja esitelmien merkeissä (ja niitä valmistellessa) Tampereella ja Joensuussa. Tampereen yliopistossa luennoin monikulttuurisesta Roomasta.
Aion puhua mm. siitä, että Rooman valtakunta ei ollut kulttuurisesti yhtenäinen, vaan provinsseissa oli roomalaisen hallinnon lisäksi paikallisia kulttuureita. Roomaa voi hyvällä syyllä kutsua kansojen sulatusuuniksi.
Ei Rooma mikään antiikin onnela ollut – on syytä muistaa, että koko Rooman ns. suuruus perustui orjuuteen. Roomalaiset vallanpitäjät kuitenkin olivat tarpeen vaatiessa joustavia, esimerkiksi Rooman kansalaisuus oli provinssien vapaasyntyisten asukkaiden saavutettavissa. Tästä käytiin keisari Claudiuksen (41-54) aikana keskustelua, kun gallialaissyntyinen eliitti halusi myös Rooman senaattiin. Tätä vastustaville Claudius mainitsi puheessaan senaatissa:
“… otimme niihin [legiooniimme] mukaan provinssien vahvimpia. Sillä tavoin vahvistimme uupunutta valtakuntaamme, Onko meillä aihetta valittaa sitä, että Balbukset ovat muuttaneet tänne Hispaniasta ja muita yhtä kuuluisia miehiä Gallia Narbonensiksestä? Heidän jälkeläisensä elävät yhä ja rakastavat tätä maata yhtä paljon kuin mekin.” (Tacitus, Annales, 11.24, Iiro Kajannon suomennoksesta s. 285, muutoksin)
Rooman keisarikunta oli poliittinen kokonaisuus, jota keisari yhdisti. Provinssien asukkaat saattoivat (ainakin toisinaan) tuntea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, Rooman valtakuntaa (Imperium Romanum). Runoilija Rutilius Namatianus 400-luvun alussa kirjoitti Roomasta: ”sinä teit monista kansoista yhden isänmaan” (fecisti patriam diversis gentibus unam).
Joensuun yliopistossa järjestetään valtakunnalliset historiantutkimuksen päivät. Osallistun paneeliin ”Kielteisten mielikuvien rakentaminen uskonnollisista ja poliittisista vastustajista antiikissa”. Vaihteeksi puhun magiasta keinona mustamaalata uskonnollisia ja poliittisia kilpailijoita.
