Näin viikonloppuna yksitoista vesilintua (minulle ne ovat vesilintuja, koska en tunne lintuja; uteliaisuudesta kyllä katsoin lintukirjasta, olivat ehkä silkkiuikkuja, menneen kesän poikuetta?). Istuin rannalla hiljaa ja katselin niitä siinä tunnin verran. Ne nautiskelivat siinä laiturilla, sukivat itseään kaikessa rauhassa. Tunsin itseni tunkeilijaksi. Sitten heräsin ajatukseen, että menenpä hakemaan kameran, saan ne vangittua kuvaan.
Kävin hakemassa kameran ja touhotin takaisin kohti rantaa. Astuin melkein kyykäärmeen päälle. Vetäydyin kunnioituksen vallassa. Käärme luikerteli kiireesti pakoon, mutta ehdin kuitenkin tarkkailla sitä hetken ennen kuin se katosi korkeamman heinän sekaan. Ensimmäinen reaktio oli ihailu: miten kaunis ja virtaviivainen se onkaan! Seuraava reaktio oli sitten huoli: mitäs jos noita onkin täällä enemmän. Apua! Mitäs jos meidän likka astuu tuollaisen päälle ja käärme puree? Nyt kyllä pitää olla kumisaappaat, nyt kyllä turvahaalarit, turvaliivi, turvakahva, nyt kyllä kaikki varmuustoimenpiteet …
Menu