Olen löytänyt äänikirjojen riemun. Samalla kun kuuntelee luentaa, voi puuhata kaikenlaista jotakin muuta vähemmän vaativaa, yksinkertaisia käsitöitä tai siivota. Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan olisi luettuna jäänyt kesken, sen verran verkkaiselta ja pitkäpiimäiseltä se välillä tuntui. Kuunneltuna se jotenkin vielä meni.
Viimeisin kuunneltu on Aila Meriluodon Mekko meni taululle (WSOY 2001, äänikirja 2002). Tähän Seela Sellan ääni sopii täydellisesti.
Meriluodon muistelu lapsuudestaan ja nuoruudestaan on samalla ajankuva 1930- ja 40 -luvuista, sotia edeltäneestä ajasta ja sota-ajasta.
Vaikka aikakausi on aivan toinen kuin oman lapsuuteni aika, tietyt tunnelmat ja kokemukset ovat häkellyttävän samankaltaisia. Meriluoto kuvaa, millaista on kasvaa harvapiirteisessä pikkukaupungissa, kun molemmat vanhemmat ovat opettajia ja elää lukutoukkana omissa maailmoissaan. Monet tyttöjutut ja ystävyyssuhteet eivät ole olennaisesti muuttuneet. Muodit ovat muuttuneet: kun Aila Meriluoto ystävineen tunki saksan kieltä joka väliin, natürlich, niin nykyään saksan on korvannut englanti, you know.
Menu
2 Comments
Kuullosti hyvältä. Olen muutaman vuoden kuunnellut purkitettuja radio-ohjelmia ja podcasteja, mutten uskaltautunut kirjojen pariin. Mummoni joutuu niitä kuuntelemaan, kun ei näe, ja ehkä valituksestaan lukijoista, pituudesta yms. on jäänyt minulle jonkinlainen tarttumiskynnys.
Äänikirjoja on varmasti monenlaatuisia, osa on yllättävän vanhoja äänityksiä. Täytyy toivoa, että niitä tulee paljon lisää valikoimaan. Kirjastossa automaattisesti käyn tarkistamassa mitä äänikirjoja on paikalla. Niitä varmaan lainaillaan paljon.