Kristinuskoa ja marxilaisuutta

Luin Paul Veynen Quand notre monde est devenu chrétien (312-394) (2007, Kuinka maailmasta tuli kristillinen 312-394) välillä hieman ristiriitaisin tuntein. Paul Veyne (synt. 1930) on ranskalainen antiikin Rooman tutkija, joka tunnetaan erityisesti jo klassikoiksi muodostuneista teoksistaan Le pain et le cirque (1976, Leipää ja sirkushuveja) ja Comment on écrit l’histoire (1970, Kuinka historiaa kirjoitetaan). Minuun teki aikanaan suuren vaikutuksen Veynen artikkeli, jossa hän pohti uskonnollista elämää Rooman keisarikaudella, nimittäin ’Une évolution du paganisme gréco-romain: injustice et piété des dieux, leurs ordres ou ”oracles”’, Latomus 45 (1986).
Odotukset Veynen uuden kirjan suhteen olivat siis varsin suuret. Veyne pohtii Konstantinuksen (keisarina 306-337) kääntymystä ja tätä seurannutta Rooman valtakunnan kristillistymistä. Hän kirjoittaa sujuvasti ja taitavasti, tuntee 300-luvun ja esittää hyviä kommentteja erilaisiin yksityiskohtiin.
Mutta sitten isoissa asioissa tulee ärsytystä ja myötähäpeääkin. Isoilla asioilla tarkoitan ronskeja yleistyksiä. Kun Veyne puhuu pakanuudesta, mistä ihmeen pakanuudesta hän puhuu? Hän leipoo kaikki Rooman valtakunnan ei-kristilliset uskonnot ja suuntaukset yhdeksi möykyksi. (Ja tämä harmittaa juuri sen takia, että Veyne on kreikkalais-roomalaisen uskontoelämän tutkija …).
Veyne myöntää, ettei hän ole poliittisesti korrekti, kun hän puhuu kristinuskon ylivoimaisuudesta niin organisaation kuin hengellisyyden suhteen. Mutta minkä ajan kristinuskosta oikeastaan on kysymys? Välillä tulee mieleen, hän projisoi antiikin kristinuskoon modernin hengellisen elämän.
Veyne tekee rohkeita vertailuja Konstantinuksen ”vallankumouksen” ja vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen välillä. Veyne myös viittaa tuon tuosta Ranskan kommunistiseen puolueeseen, johon hän kuului hetken aikaa 1950-luvulla (samaan soluun Emmanuel La Roy Ladurien kanssa). Hieman ilkeämielisesti voi kysyä, kertooko tämä kirja enemmän Veynen kommunistimenneisyydestä kuin myöhäisantiikin kristinuskosta. Onko Konstantinus Lenin?
Kun näistä ärsytyksistä pääsee yli, Veynen kirjasta löytää monia hyviä oivalluksia, varsinkin loppua kohti, ja niinpä opus ansaitsee vielä toisen blogauksen. Palaan asiaan lähiaikoina.