Mikä tekee joistakin teksteistä pyhiä? kohudosentti ihmettelee. Ja mikä niissä nostattaa niin voimakkaita tunteita, että muutokset ja uudet tulkinnat melkein loukkaavat meitä? Nykyisten maailmanuskontojen pyhät tekstit ovat tietysti oma lukunsa, mutta nyt ei kohudosentti murehdi niitä.
Kun vuonna 2004 Troijan sodasta tehty Troy ilmaantui elokuvateattereihin, monet puhisivat ärsyyntyneinä. Kyllä, monet kreikkalaisen mytologian sankareista ja sankarittarista, kuten ylväs Andromakhe, oli aika lailla vesitetty. Lopputapahtumat oli muutettu siten, että juuri Andromakhe ja Helena johdattavat joukon troijalaisia salakäytävää pitkin pakoon. Pedattiinko näin jatko-osaa Troy 2, jossa troijalaiset jatkavat seikkailujaan? Lisäksi Briseis surmaa Agamemnonin. Aivan, ajatteli kohudosentti, myyttejä tulkitaan aina uudestaan ja uudestaan. Näin tehtiin antiikissakin, Troijan sodan sankareista ja heidän vaiheistaan liikkui monia erilaisia versioita. Pedattiin antiikissakin jatko-osia Troijasta selvinneille, voittajille ja voitetuille. Yksi näistä tunnetaan Vergiliuksen Aeneis-eepoksena.
Missä menee pyhien tekstien uudelleen tulkinnan raja? Kohudosentti uskaltautuu vihdoin katsomaan jo viime vuonna esitykseen tullutta sarjaa Anne with an E. Sarja perustuu L.M. Montgomeryn romaaniin Annan nuoruusvuodet, josta tässäkin blogissa tasaisin väliajoin hehkutetaan. Kyse on siis tärkeästä, ellei peräti pyhästä tekstistä.
Kohudosentti katsoo pari ensimmäistä jaksoa tyytyväisenä ja pitää monia tulkinnallisia uutuuksia tervetulleina. Näyttelijävalinnat ovat oivallisia. Annan näyttelijä on lahjakas ja uskottava, samoin kasvatusäiti Marilla (toisin sanoen, he vastaavat hyvin kohudosentin omia mielikuvia). Ajankuva ja orvon ihmisen avuttomuus julmassa maailmassa tuodaan vaikuttavasti esiin. Kyläyhteisön ennakkoluulot ja koulun ilmapiiri kuvataan myös erinomaisesti.
Mutta sitten, miksi näitä muutoksia juonessa? kohudosentti jyrähtää. Miksi ylimääräistä dramatisointia – tässä seuraa juonipaljastuksia – kuten Annan palauttaminen orpokotiin, Matthew’n itsemurhayritys ja kaupungin konnat, jotka lisäksi majoittuvat Vihervaaraan? Aivan turhaa, kirjan tarina kantaa riittävästi. Eikö ole tarpeeksi dramatiikkaa orpoudessa, koulukiusaamisessa, oppimisessa yhteisön tavoille, naiseksi kasvamisessa ja kuolemantaudeissa?
Menu
