Opiskeletko latinaa tai kreikkaa? Ahdistaako tulevaisuus? Mietitkö kuumeisesti mitä tehdä opintojen jälkeen? Ryhdy pääministeriksi!
Pääministereiksi päätyneitä klassikkoja on aikain saatossa ollut monia. Nykyään lajia tapaa harvemmin politiikassa, tai ainakin yksilöitä, jotka toisivat latinan ja kreikan opintojaan julkisesti esiin. Iso-Britannian nykyinen pääministeri Boris Johnson on tuonut klassisia opintojaan voimakkaasti esiin, esimerkiksi siteeraamalla Homerosta tai Ciceroa. Toinen tunnettu klassikko on tietysti Edwin Linkomies, Suomen sodanaikainen pääministeri. Molemmat ovat kirjoittaneet keisari Augustuksesta.
Vielä rivikansanedustajana ollessaan Boris Johnson julkaisi kirjan Dream of Rome (2006), jossa hän pamfletinomaisesti kertoo, miten roomalaiset onnistuivat luomaan ’eurooppalaisen patrian’ ja missä sitten mentiin vikaan. Rinnalla kulkee vertailu Euroopan unioniin, ja se taitaakin olla kirjan päätarkoitus. Esimerkiksi: ”In many ways the European Union can be seen as the inheritor of the Roman Empire, an attempt to unite this vast and disparate territory in the way that the Romans did, to create a single market, a single currency, a political union. The difference, of course, is that this time we are not doing it by violence and bloodshed, but by a gentle lure of integration …” Euroopan unionia on useinkin verrattu Rooman imperiumiin. Johnson pilkkaa EU:n johtavien piirien unelmasta yhdistää Eurooppa: ”One mind, one will, one government! When did the Continent last have one mind, one will, one government? Not since the fall of the Roman Empire.” .
Johnson osaa kirjoittaa kepeästi ja hauskasti, kuten: ”The Roman Empire was like a gigantic Moulinex, swirling soldiers, traders and adventurers from one end to the other” tai ”The Roman Economic Community: Pax Means Tax”. Dream of Rome on täynnä niitä tavanomaisia tarinoita ja anekdootteja antiikista, Octavianuksen noususta valtaan ja Antoniuksen ja Kleopatran tappioon, Teutoburgin ’apokalypsiin’ ja gladiaattoritaisteluihin. Roomalaisten menestys perustui Augustukseen, propagandan mestariin, joka loi koko valtakuntaa yhdistävän keisarikultin. Johnson vertaa jälleen Euroopan unionin toivottomiin yrityksiin luoda yhtenäisyyttä (kuten Beethovenin 9. sinfonia ja Eurooppa-päivä): ”Where are the Euro-rituals? Where is the Euro-religion? Where are the symbols around which the people of the continent could unite?”
Lopuksi Johnson esittää, mikä Roomassa meni mönkään. Hän seurailee Edward Gibbonin jalanjäljissä maalaten kuvaa siitä, kuinka kristinusko muutti suhtautumista ja lojaalisuutta Rooman valtakuntaa kohtaan. Mutta sitten Johnson yhtäkkiä kääntää kelkkaa ja toteaakin, ”the real cause of the fall of Rome was not inside the empire, but outside it” (s. 196) ja sitten tulevatkin goottien valtaisat invaasiot ja synkkä toteamus ”You can be taking an active part in your own decline and fall and not be aware what it is going on”.
Viime syksynä antamissaan haastatteluissa pääministeri Johnson valjasti Rooman tuhon uudestaan käyttöön: “When the Roman empire fell, it was largely as a result of uncontrolled immigration. The empire could no longer control its borders, people came in from the east, all over the place, and we went into a dark ages, Europe went into a dark ages that lasted a very long time. The point of that is to say it can happen again.”
Voisi toivoa, että osana klassisten kielten opintojaan Johnson olisi käynyt myös kursseilla, joissa jo hänen opiskeluaikanaan arvioitiin aivan uusiksi myöhäisantiikin historia, Rooman tuho ja kansainvaellukset. Voi tietysti olla, että hänen lausumansa ovat tietoisia heittoja, onko tässä propagandan oppimestarina Augustus?
Edwin Linkomies (alkuaan Flinck) oli pääministerinä sodan aikana 1943–1944. Nyt tarkoitukseni ole missään muussa mielessä rinnastaa näitä kahta hahmoa, sillä siinä missä Boris Johnson opiskeli kreikkaa ja latinaa koulussa ja pari vuotta yliopistossa, oli Linkomies klassisten kielten tutkija ja professori, siis Johnsoniin verrattuna jättiläinen. Linkomies julkaisi tutkimuksena latinaksi ja saksaksi. Sodan jälkeen hän oli sotasyylliseksi tuomittuna vankilassa 1946–1948 ja tänä aikana hän julkaisi suomenkieliset tietokirjansa antiikista, mm. Keisari Augustus ja Rooman perintö (1946), Antiikin kulttuuri tutkimuksen kohteena (1947) ja Homeros (1948). Monet sukupolvet ovat tankanneet hänen latinan kielioppiaan. Mutta Linkomiehestä lisää joskus toiste.
Jos pääministerin tuulinen paikka (Johnsonin lähtölaskenta on alkanut; Linkomies päätyi vankilaan) vieroksuttaa, on muitakin urapolkuja. Juuri äskettäin sain tietää, että Tom Hiddleston opiskeli klassillisia kieliä Cambridgessa (Pembroke College). Kuka ihmeen Tom Hiddleston? Hän esittää Marvel-elokuvissa Lokia!