Takana on melkoinen kevät ja kesä, artikkelien ja esitelmien määräpäiviä, kirjojen toimitustyötä, omien seminaarien järjestämistä ja toisten järjestämiin konferensseihin osallistumista, ideointia, kirjoittamista ja istumista. Viime viikon lopussa, uskontotieteen konferenssin (EASR 2016) päätyttyä, alkoivat voimani olla lopussa.
Tämän viikon olen ehkäissyt loppuunpalamista lomailemalla. Se tarkoittaa puutarhassa kitkemistä, mustikoiden poimimista ja halkojen kärräystä. Luovan työn tekijä tarvitsee kunnon nollausta. Uusin aluevaltaus ovat Ryhmä X -elokuvat. Mitään erityisen korkeakirjallista proosaa tai kokeilevaa runoutta en pysty nyt ottamaan vastaan. Siksi ennaltaehkäisevää hoitoa on jokakesäiset tyttökirjaklassikot (myös poikakirjaklassikot), tänä vuonna Alcottin Plumfieldin pojat ja Montgomeryn Sateenkaarinotko. Eilen aloitin J.F. Cooperin Viimeisen mohikaanin. Sen takakansi lupaa tarinaa, ”jota lukija ahmii korvat kuumina jännityksestä”.