Kirjoja ilmaantuu salaperäisellä tavalla kotiin. Eräänä päivänä hyllyssä komeili tällainen kirjasarja, kaikesta päätellen täysin korkkaamattomia kaikki osat. Sarja oli tuotu kirjaston kierrätyspisteeseen, ja nuore(hko)n miehen oli pakko pelastaa se hyvään kotiin.
Jäin lukemaan ensimmäistä osaa. Sieltä löytyi helmi 1700-luvulta, tuntemattoman runoilijan kirjoittama ylistyslaulu viinalle, samalla valituslaulu viinanpolton kieltämisestä (”Winasta walitus wirsi runo raukan kuolemasta”). Vaikka juhannuksesta on jo aikaa, laitetaan siitä muutama säe näytteeksi:
Suru särkepi sydämet
Murhe mieltä murtelepi;
Kosk’ on piput pinan alla
Kaicki pannut kahleissa;
Kuin on wina kuoletettu
Kadotettu kaunis juoma;
Jok’ oli joukosa ilona,
Rawindona rahwaassa;
Hywä Herrain howissa,
Talonpoikaingin talossa
Paras kaickein parissa:
Lohdutti suruiset mielet,
Ilahutti itkewäiset.
Soi se mielen, andoi kielen;
Toi se puhen toimellisen.
Wilusti wäristyneitä,
Wäristi wilustuneita
Teki wielä taitawasti
Ystäwät wihollisixi,
Wihamiehet ystäwäxi.
(Suomen kirjallisuuden antologia 1, Helsinki: Otava, 1963, s. 394).
Sitten on myönnettävä, että minäkin toin hyllyntäytettä. Tämä sarja oli kirjaston poistokirjoissa:
