Possidius oli pohjoisafrikkalaisen Calaman piispa 400-luvulla. Hän on tullut kuuluisaksi siitä, että hän kirjoitti ystävästään Augustinuksesta elämäkerran. Ei Augustinuksen elämä aivan niitä ylimaallisimpia pyhimyselämäkertoja ole, mutta melkoinen ylistys kumminkin.
Aivan elämäkerran loppupuolella tulee kohta, jollaista ei siinä yhteydessä aivan odottaisi. Kerrottuaan Augustinuksen kuolemasta Possidius puhuu tämän kirjoituksista, jotka elävät edelleen ihmisten mielessä. Sitten Possidius mainitsee, että näin totesi eräskin maallinen runoilija, joka käski laittaa haudalleen seuraavat säkeet:
Vivere post obitum vatem vis nosse, viator?
Quod legis, ecce loquor: vox tua nempe mea est.
Käännettynä jotensakin vapaasti näin:
Matkamies, haluatko tietää, kuinka runoilija jatkaa elämäänsä vielä kuolemansa jälkeen?
Kun sinä luet, olen minä äänessä; sinun äänessäsi kuuluu minun ääneni.
Äänen kuuleminen viittaa siihen, että antiikissa luettiin usein ääneen, vaikka yksinkin. Joissakin antiikin aikaisissa hautakirjoituksissa ilmaistiin toive, että ohikulkija lukisi vainajan nimen ääneen. Tällöin vainajan muisto jäisi elämään. Samantapainen ajatus on Possidiuksen siteeraamassa pätkässä. Runoilijasta tulee kuolematon, kun hänen säkeensä muistetaan.
Tekstikohta: Possidius, Vita Augustini, 31.8 (runo myös Anthologia Latinassa, ed. Riese, no. 721).
No comment yet, add your voice below!