atti.jpg
Lueskelen tässä artikkelikokoelmaa Chiesa e impero. Da Augusto a Giustiniano, [Kirkko ja keisarikunta – Augustuksesta Justinianukseen], 2001. Artikkelit on koottu v. 1996 pidetystä konferenssista. Esipuheessa toimittajat puhuvat ”korrektista lähestymistavasta kirkkoisiin”. Kulmakarvat kohoavat: mitäs tämä tarkoittaa? Mitä on korrekti lähestymistapa? Onneksi toimittajat ovat sentään laittaneet ilmaisunsa lainausmerkkeihin.
Kokoelmassa on artikkeleita sellaisilta isoilta nimiltä kuin Lellia Cracco Ruggini. Kulmakarvat laskeutuvat. Sitten etenen L.F. Pizzolaton artikkeliin ’Ambrogio e la libertà religiosa nel IV secolo’ [Ambrosius ja uskonnollinen vapaus 300-luvulla]. Kulmakarvat alkavat väpättää. On mielenkiintoista seurata, miten Pizzolato argumentoi Milanon piispan Ambrosiuksen (n. 340-397) uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja vapauden asianajajaksi. Melkoista akrobatiaa tämä vaatiikin, vaikka näkökulma ei patristiikan tutkimuksen historian aivan uusi olekaan.
Ambrosius mm. puhui uskonnollisen yhtenäistämisen puolesta Rooman valtakunnassa ja ylisti keisari Theodosius I:n lainsäädäntöä, jossa kiellettiin niin polyteististen kulttien harjoittaminen kuin harhaopeiksi julistetut kristilliset suuntaukset. Onkin syytä muistaa, että suvaitsevaisuus ja vapaus voivat tarkoittaa lähes mitä tahansa. Ambrosius ja Hippon Augustinus (354-430) esimerkiksi puhuivat sitomisesta vapauteen ja väärästä ja todellisesta vapaudesta. Orwellilaista uuskieltä?

Recommended Posts