18

Ilman karttaa on Johanna Venhon toinen runokokoelma (WSOY 2000). Venho on julkaissut runoja (neljä kokoelmaa), romaaneja ja huomattavan määrän lastenkirjoja.
Kokoelmasta Yhtä juhlaa (2006) Venho sai Einari Vuorelan runopalkinnon. Ilman karttaa -kokoelman runot ovat meheviä ja samaan aikaan kuulaita. Pelkistäminen on kadehdittava taito.
 

Outo osa:
tiivistää näkemäänsä
muutamaan sanaan, ja pelätä
onnistuvansa. Kun kevät tunkee kaupunkiin,
kiviä räjähtelee. Harpot ihmispuvussa,
kaula paljaana ja kasvot, koetat luottaa
vastaantulijaan. (s. 11)

Runojen kuvasto vahvaa ja runsasta, kuten runossa ’Metsä on arkisto’, tässä ote:

Jalka humahtaa alustaan, vettyneeseen taustaan. Saapas ryyppää suovettä, suon sakeaa polttavaa muistia, pihkaroskaa tarraa tukkaan. Etkö tullut jäädäksesi: maista sitä multaa, olet matojen sukua, olet tuntosarvi, jonka tehtävä on pistellä. Käsi kopertuu kaarnaksi kaarnaan, ryhmyinen, likainen matkan kartta. (s. 61)

Vielä yksi ote Venhon taidosta sanoa olennainen:

Kyynisyys on hanki johon liekki tukehtuu,
se vuoraa rinnan ja eristää.

Joka puolelta seinistä hohkaa kylmää.
En voi istua rauhassa paikallani
katsomassa auringonlaskua.
– Olen maailman pilaama, järjestyksen pilaama.
Sitä kutsutaan ihmisyydeksi.
Minut on kutsuttu ihmiseksi. (s. 25)