Galenos (n. 130–201) oli antiikin maineikkaimpia lääketieteen uranuurtajia. Hippokrates (400-luvulla eaa.) on jälkimaailmalle tunnetumpi, mutta hänestä oli jo antiikin aikana tullut lähes myyttinen hahmo. Galenokselta on säilynyt valtaisa tuotanto erilaisia lääketieteellisiä kirjoituksia. Marke Ahonen on suomentanut kreikan kielestä niitä pienen valikoiman kokoelmassa Galenos. Lääkärin kirjoituksia sielusta (Basam Books 2019). Teosta kuvataan Galenos-suomennokseksi, ehkä turhankin vaatimattomasti, koska kirjasta melkein puolet on Marke Ahosen kirjoittama perusteellinen johdatus Galenoksesta lääkärinä, antiikin lääketieteestä ja käsityksistä sielusta. Samalla johdanto on jännittävä katsaus Galenoksen aikaan, jolloin Rooman imperiumi oli levittäytynyt koko Välimeren alueelle, ja Rooman kaupunki oli kasvanut kosmopoliittiseksi miljoonakaupungiksi.
Galenos oli Rooman keisari Marcus Aureliuksen aikalainen ja yksi hänen lääkäreistään. Mutta keisarin ja muiden silmäätekevien lisäksi hän hoiti aivan tavallisia potilaita, myös orjia. Vuosikymmenien käytännön työn ohella Galenos ehti opettaa ja kirjoittaa. Hän toimi myös gladiaattorien lääkärinä ja onnistui esimerkiksi parsimaan kokoon gladiaattorin, jonka sisuskalut olivat valuneet ulos haavasta. Galenos kirjoitti mm. ohjekirjan kätilöille kohdun rakenteesta, kirjoituksia ravitsemuksesta, prognoosin tekemisestä ja lääkeaineista.
Usein antiikin kreikkalaisesta tieteestä esitetään yksinkertaistuksia, joiden mukaan kreikkalaiset tieteilijät vain spekuloivat teoreettisesti luonnon ilmiöistä. Varmasti tätäkin parran päristelyä antiikin filosofien parissa riitti. Galenos sen sijaan perusti tutkimuksensa omin silmin havainnointiin ja käytännön potilastyöhön. Ihmisen anatomian tutkimista käytännössä kuitenkin rajoitti kreikkalais-roomalaisessa maailmassa vahvasti vallinnut tabu, jonka mukaan ihmisruumiiseen ei saanut kajota. Siksi Galenos tutki anatomiaa leikkelemällä eläviä ja kuolleita eläimiä, tavallisten kotieläinten ohella myös apinoita.
Tähän kokoelmaan Marke Ahonen laatinut käännöksen ja kommentaarin Galenoksen neljästä kirjoituksesta, ”Sielun tunteiden tunnistamisesta ja parantamisesta”, ”Sielun erehdysten tunnistamisesta ja parantamisesta”, ”Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista” ja ”Pienellä pallolla harjoittelemisesta”.
”Sielun tunteiden tunnistamisesta ja parantamisesta” on Marke Ahosen mukaan Galenoksen sielua käsittelevistä kirjoituksista populaarein ja käytännönläheisin, ja tekstistä löytää nykylukijallekin tuttuja ja universaaleja itsensä kehittämisen ohjeita. Päivittäin toistetaan ajatusharjoituksia, joilla voi koulia itseään positiivisempaan suuntaan. Ja kun ihmisen on itse vaikea tunnistaa omia virheitään, on hyvä etsiä itselleen lahjomaton ”valvoja”, joka huomauttaa virheistä. Sen verran toisenlainen antiikin yhteiskunta oli, ettei nykylukija, joka hermostuu pikkuasioista, ei käy niitä purkamaan puremalla ja potkimalla palvelijoitaan (tai oikeastaan, orjiaan). Nykylukija kyllä, siinä missä antiikin aikainen lukijakin, ”syö kakkua hieman holtittomasti” (s. 118).
Esseessään ”Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista” Galenos pohtii sitä, kuinka ihmissielun toiminnot ovat riippuvaisia kehon nesteiden ja lämpötilojen tasapainosta. Etsimällä sopivaa sekoitusta (kr. krasis, lat. temperamentum) kylmää ja kuumaa, kuivaa ja kosteaa voitiin vaikuttaa ihmisen terveydentilaan, myös henkiseen tasapainoon. Galenos kirjoittaa myös viinin vaikutuksesta ja toteaa, että se lievittää ”kaikenlaista tuskaa ja alakuloisuutta” ja ”sopivassa mitassa juotuna se hyödyttää suuresti ruoansulatusta, imeytymistä, veren muodostumista ja ravitsemusta, samalla kun se tekee sielun sekä lauhkeammaksi ja uskaliaammaksi” (s. 196–197).
”Pienellä pallolla harjoittelemisesta” on tähän kokoelmaan suomennetuista esseistä viehkein. Siinä Galenos antaa ohjeita liikunnan harrastamiseen, ja paras muoto on pienellä pallolla pelaaminen. Hän kirjoittaa: ”Ylistän siis eniten harjoitusta, joka pystyy tuottamaan ruumiille terveyttä, jäsenille sopusointuisuutta ja sielulle hyvettä – ja kaikki tämä saavutetaan pienellä pallolla harjoittelemalla” ja: ”Ei ole mikään pieni etu, että harjoitus kykenee hyödyttämään molempia, sekä ruumista että sielua, kumpaakin sen omassa hyveessä.” (s. 230–231). Koska pelaaminen on rajua, harjoitus täyttää kaikki liikunnalliset tarpeet. Galenoksen kuvaamaan peliin kuului useita pelaajia, siinä juostiin, heiteltiin palloa ja pyrittiin kaappaamaan vastapuolelta pallo jopa painiottein. Tämän tarkemmin tätä peliä ei tunneta.
