Kategoria: Blogi

Tänään uskaltauduimme taiteen perässä naapurikaupunkiin. Kävimme EMMA:ssa tutkailemassa Annette Messagger -näyttelyä. Koko Emmaa ei kannata edes uneksiakaan käyvänsä läpi yhden käynnin aikana, joten asiaa sinne tulee pian uudestaan.
Annette Messagerin kiinnostavin työ oli Casino, jossa ilma nostattaa valtavaa punaista silkkikangasta ylös alas ja erilaisia yksityiskohtia ilmestyy. Messager näyttää olevan ihastunut ilmavirran vaikutuksiin, kuten osoittavat myös ilmasta pullistuvat ja tyhjenevät kankaasta tehdyt ihmisen erilaiset elimet ja erilaiset kummajaiset (”Täytetty – Tyhjennetty”), joita oli hauska tunnistella.
Toinen tavaramerkki näyttävät olevan erilaiset ompelukset ja pehmolelut, joita on muokattu milloin minkäkinlaisiin systeemeihin. Hauska on teos, jossa pehmoeläimet on pinottu yhteen kirjapinojen kanssa eräänlaiseksi tarinaksi (”Faabeleita ja tarinoita”).

Jälleen on vuosittaisen myöhäisantiikin seminaarin aika. Seminaari pidetään perjantaina ja lauantaina Tvärminnessä, Helsingin yliopiston biologisella tutkimusasemalla. Luvassa on tällä kertaa jatko-opiskelijoiden ja pidemmälle ehtineiden esitelmiä arkeologiasta ja arkkitehtuurista sosiaalihistoriaan ja aatehistoriaan.

Pyhäinpäivän aaton kunniaksi olen, paitsi lähetellyt Pärstäkirjassa ihmissusia ja zombeja kavereitteni kimppuun, myös selvitellyt Elviran kirkolliskokouksen hämärää historiaa.
Elviran kirkolliskokous pidettiin Illiberiksen (tai Eliberiksen) kaupungissa nykyisessä Espanjassa, siitä latinankielinen nimitys concilium Elliberitanum. Kokouksen tarkkaa ajankohtaa ei edes tiedetä, vaan se on sijoitettu milloin mihinkin vuosien 295 ja 314 välille. Kirkolliskokouksessa selviteltiin kristillisen elämän ongelmia, esimerkiksi voiko kristitty toimia jonkin polyteistisen kultin pappina (monet toimivat).
Elviran kirkolliskokouksessa päätettiin (c. 34), että hautausmailla ei sovi polttaa kynttilöitä. Syyksi sanotaan, että pyhien henkiä ei saa häiritä (inquietandi enim sanctorum spiritus non sunt). Niitä, jotka eivät noudattaneet käskyä, uhkasi kirkon yhteydestä erottaminen.
Kokouksen tekstit ovat täällä ja myös täällä ja englanninkielisenä käännöksenä täällä. Tosin englanninkielinen käännös tuosta selityskohdasta (inquietandi enim sanctorum spiritus non sunt) on mielenkiintoinen: ”This practice is related to paganism and is harmful to Christians”.
Elviran kirkolliskokouksen tekstit editiona: La Colección canónica Hispana IV, ed. G. Martinéz Diez – F. Rodriguez, 1984.

Tänä vuonna Kirjamessuilla minua ei ihme kyllä ahdistanutkaan. Siihen ehkä vaikutti se, että mietin etukäteen tarkkaan mitä menen kuuntelemaan. Enkä joutunut puristuksiin ihmispaljouteen.
Kävin kuuntelemassa, mitä viisaita Vilja-Tuulia Huotarinen ja Seita Parkkola puhuvat naisista ja tytöistä. Sitten istuin kaikessa rauhassa seuraamassa Hannele Huovin, Raili Mikkasen ja Ilkka Auerin keskustelua nuorten historia/fantasiakirjoista. Samoin maltoin istua kiireettä kahvilassa. Kiertely jäi vähemmälle, eikä mukaan tarttunut kuin pari kirjaa.

Tämähän menee vallan mainostamiseksi koko blogi. Mutta onhan sitä tiedotettava! Hanna-Riitta Toivanen taidehistorian laitokselta ensi lauantaina väittelee bysanttilaisesta arkkitehtuurista. Paljon onnea mukaan!
Hanna-Riitan tutkimuksista voi lukea suomeksi täällä.

Klassillis-filologinen yhdistys täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Kunnioitettava ikä. Sitä juhlitaan ensi perjantaina seminaarilla ja vielä juhlaillallisilla.

Likalta hävisi kännykkä. Siitä seurasi suuri harmi ja suru. Mutta kännykkä ei ehtinyt olla kateissa kuin yhden iltapäivän. Illalla soitti poliisi ja ilmoitti, että heillä on tällainen kännykkä. Joku oli löytänyt sen puistosta ja kiikuttanut sen poliisiautolle (uskoni ihmisiin alkaa palata …). Poliisi oli selaillut kännykän puhelinluetteloa ja etsinyt sieltä kohdan ”Äiti”.
Kaiken tämän lisäksi poliisi kysyi missäs päin te asutte. Sanoin osoitteen ja poliisi totesi, no, odottakaas viisi minuuttia, me ollaan tässä lähellä ja me tuodaan se kännykkä. Olimme Likan kanssa vastassa, kun mustamaija kaarsi ovelle. Iso poliisisetä ojensi kännykän Likalle ja asiankuuluvalla vakavuudella kehotti pitämään kännykästä parempaa huolta. Totesi siihen vielä, että hänenkin tyttärensä oli ehtinyt kadottaa omansa jo kolme kertaa.
Lisää näitä tavallisia poliiseja!

Klassillisen filologian laitoksen Helsingissä väittelybuumi sen kun jatkuu. Christa Steinby väittelee ensi perjantaina Rooman tasavallan ajan sotalaivastosta. Väitöskirjassa pistetään aivan murusiksi käsitykset, joiden mukaan roomalaiset muka olivat onnettomia maakrapuja ennen ensimmäistä puunilaissotaa. Onnea väitökseen, Christa!
Saamieni sisäpiiritietojen mukaan seuraavien kuukausien aikana alalla on luvassa lisää väitöksiä.

Cremutius Cordus on pitkään kiehtonut minua. Cordus oli roomalainen historiankirjoittaja, jonka teokset eivät ole säilyneet. Tacitus (Annales 4.34-35, suomennettu nimellä Keisarillisen Rooman historia) kertoo, että keisari Tiberiuksen aikana Cordusta syytettiin ”uudenlaisesta ja siihen asti tuntemattomasta rikoksesta”. Cordus oli nimittäin kirjoittanut historian, jossa hänen tulkittiin ylistäneen Marcus Iunius Brutusta ja Gaius Cassiusta, Julius Caesarin murhaajia.  Cordus päätti päivänsä syömälakolla ja hänen kirjansa määrättiin poltettaviksi.
Cremutius Corduksen tapaus ei ollut ainoa laatuaan antiikin Roomassa. Kirjarovioita tunnetaan ennen ja jälkeen Corduksen ja myös kristittyjen keisareiden kaudelta. Eivätkä kirjaroviot ole ennenkuulumattomia nykyäänkään. Turun kirjamessuille tulee vierailulle venäläinen kirjailija Viktor Jerofejev, jonka kirjat ovat olleet vallanpitäjien silmätikkuina Breznevin Neuvostoliitossa ja Putinin Venäjällä. Putinin suojelua nauttinut Yhdessäkulkijat-niminen järjestö on polttanut hänen kirjojaan teoksiaan rovioilla Moskovassa.

Lähihistoria se nostattaa tunteita. Jukka Seppisen uusin kirja Mies joka sanoi KGB:lle ei on saanut melkoisen ryöpytyksen. Hesarin jutussa kerrotaan, miten Seppinen ei sympatioitaan ja antipatioitaan peittele. Samoin mainitaan, miten Juhani Suomi haukkuu Seppisen lyttyyn ja penää historiantutkimukselta kuluttajansuojaa.
Lähihistorian tutkimus saa minut välillä kummeksumaan. Roomalaisen antiikin tutkijana on tässä tietysti helppo arvostella, kun omat tutkimusaiheet ovat ajallisesti aikamoisen paljon kauempana. Sekä Seppinen että Suomi ovat entisiä ulkoministeriön virkamiehiä (Seppinen myös Suomen entinen alainen) ja siis uraansa myöten mukana tutkimissaan asioissa. Miten puolueetonta tutkimusta he tekevät asioista ja ilmiöistä, joissa he olivat itse tekijöinä mukana? Herää myös kysymys, miten Hesarin arvostelun kirjoittanut Veli-Pekka Leppänen on kuvioissa mukana?
Kreikkalaisessa historiankirjoituksessa arvostettiin autopsiaa (”olin itse mukana ja näin kaiken”). Suomalaisen lähihistorian tutkimukselta odottaisin kuitenkin edes puoluettomuuden varjoa.