Hitsaaja

hitsaaja.jpg
Katja Ketun Hitsaaja (Wsoy 2008) on hurja kirja. Se on tarina kolmesta ihmisestä, joiden elämän Estonian uppoaminen muuttaa.
Hitsaajassa on kaikkea rikkinäisistä ihmisistä, 90-luvun lamasta ja syyllisyydestä aina pohjoisen hulluuteen. Lopussa päästään kauhuromanttisiin tunnelmiin. Välillä ihmispolojen surkeus käy puuduttamaan. Kaikkein vangitsevinta Ketun maagisessa realismissa on mahtava kieli ja musta huumori.
Kolmen ihmisen tarinoiden lomaan on Kettu kirjoittanut vielä neljännen näkökulman, Ivalon poliisin Someron ytimekkäät kommentoinnit ihmiselosta. Parasta kirjassa. Tässä näyte Someron kuolemattomista lausahduksista:

”Se on niin, että ihminen voi joko luottaa Jumalaan tai olla luottamati. Jossei usko, ja Jumalaa ei ole, niin ei siinä mittään. Jos taas Jumala on, muttei sitä ole eläisään tunnustanu, niin joutuu pihkapataan kärventymään. Jos uskoo niin se on parempi kun se, ettei usko. Jos uskoo, ja Jumala on olemasa, niin pääsee taivaaseen enkelten kanssa ketjottamaan. Jos taas Jumalaa ei ole , niin ei siinä muuta harmia ole sattunu kun että ittensä vähän narriksi on tehnynnä.” (Katja Kettu, Hitsaaja, Wsoy 2008, s. 304).

Maijastina Kahlos

Kohti Efesosta

Nestorios.jpg
Matka ei kuitenkaan suuntaudu Turkkiin, vaan Oxfordiin, jossa pidetään kollokvio Approaching Ephesus.
Kyseessä on täsmäseminaari tarkkaan rajatusta aiheesta. Nyt käydään kiinni Efeson 1. kirkolliskokoukseen, joka pidettiin vuonna 431.
Surullisen kuuluisaksi Efesoksen kokouksen teki se, että jopa kirkolliskokoukseksi se oli erityisen riitaisa. Se kutsuttiin koolle Nestorioksen ja Kyrillos Aleksandrialaisen kiistelyn merkeissä. Keisari Theodosius II oli aluksi Nestorioksen kannalla, mutta kahnauksen edetessä käänsi takkia ja päätyi Kyrilloksen puolelle. Nestorioksen kaveri Johannes Antiokialainen järjesti Efesoksessa oman kilpailevan synodin. Hän kumminkin teki lopulta Kyrilloksen kanssa sovintoon, ja Nestorios jäi yksin.
Minun osuuteni seminaarissa on tutkailla Kyrilloksen varsin värikästä retoriikkaa. Kyrillos todistelee keisarille, että kirkon yhtenäisyys takaa maallisen valtion hyvinvoinnin. Kyrillos mustamaalaa vastustajaansa Nestoriosta ja hänen kannattajiaan estoitta, mm. esittämällä tämän opin sairautena, demonisena aikaansaannoksena ja saastaisuutena. Käytössä oli myös pakanaksi ja juutalaiseksi leimaaminen, nykyistä natsikorttia vastaava konsti.
Maijastina Kahlos

Arvostelukappale

arvostelukappale.jpg

Ns. hiihtolomalla luin suurella innolla Taina Latvalan Arvostelukappaleen, sen verran hauska se oli. Tai ehkei hauska ole aivan riittävä sana kuvaamaan novellikokoelmaa.

Novellit kertovat nuoren naisen suruista ja surkeuksista, mutta niitä käsitellään sopivalla ironialla ja etäännytyksellä. Ei liikaa paatosta kovin monta tarinaa jaksaisikaan. Tuskille on helpottava saada myös nauraa.

Parhaimmat novellit ovat alkupuolella. Latvala kuvaa ihmiselämää ja varsinkin lapsuuden muistoja iskevällä ja toteavalla tyylillä. Puoliväli (tuo kirjojen kohtalokkain karikko!) tuntui toistavan alkupuolen tarinoita. Ironisilla oivalluksilla on vaarana kääntyä nokkeluudeksi.

Päähenkilön isänkaipuu kantaa kuitenkin loppuun. Viimeinen novelli antaisi ymmärtää, että jotain loksahtaa paikoilleen ja tytöstä kasvaa nainen. Vapauttavaa luettavaa!

Maijastina Kahlos

Opiskelijalehtien aatelia

rostra.gif
Arduumin lehtikatsaus jatkuu, tällä kertaa vuorossa Rostra. Rostraa tekee Helsingin yliopiston latinan ja kreikan opiskelijoiden ainejärjestö Symposion.
Uskomatonta mitä kaikkea 20 sivuun mahtuukaan. Uusimmassa Rostrassa 1 / 2009 on juttuja mm. muinaisten perhe-elämästä, ensimmäisestä ”ranskalaisesta keittokirjasta”, novelli rakkausloitsujen tuhoisista vaikutuksista ja vielä sarjakuva!
Hauskin (ja hyödyllisin) on ”Olympos maan päällä” eli katsaus antiikkiaiheisiin elokuviin. Katsauksessa esitellään ja arvostellaan viisi todellista kalkkunaa. Mukana on sellainenkin ilmestys kuin Herkules New Yorkissa vuodelta 1970, pääosassa komeilee itse Arnold Schwarzenegger. Muita esiteltyjä ”klassikkoja” ovat Minotaurus (2006), Taistelu Galliasta (2001), Gladiatress (2004) ja 300 (2007). Elokuvakatsaus sisältää spoilauksia, mutta juonikäänteiden paljastus ei yleensä vähennä antiikkiaiheisten spektaakkeleiden nautintoa 🙂
Rostran uusin numero ja muita aikaisempia numeroita on luettavissa täällä!
Maijastina Kahlos

Kulttuurin kerroksissa

heptagrammi.png
Eilisessä Hesarissa Antti Nylén esitteli uusinta Kansakunnan henkistä tilaa (eli Tarkemmin ajatellen, toim. Ilkka Niiniluoto ja Juha Sihvola, Gaudeamus). Nylén viittaa Sihvolan artikkeliin uskonnonvapaudesta. Hän toteaa, että uskonnottomien ihmisten vaatima laïcité-aate (suom. tunnustuksettomuus) on ongelmallitsa. Sitten Nylén kirjoittaa:

”Yhteiskunnan täydellinen ’rauhoittaminen uskonnolta’ vaatisi myös gregoriaanisen kalenterin ja kristillisen viikkojärjestyksen hylkäämistä.”

Jaaha. Gregoriaaninen kalenteri on lähinnä korjailtu versio juliaanisesta kalenterista. Juliaaninen kalenteri syntyi suuressa roomalaisen kalenterin uudistuksessa, jonka pani toimeen Gaius Julius Caesar vuonna 46 eaa eli ennen Kristusta.
Kristillisellä viikkojärjestyksellä Nylén taitaa tarkoittaa seitsemän vuorokauden jaksoa, joka vähitelleen yleistyi Roomassa keisariaikana. Kyseessä oli astrologiassa käytetty jakso, jossa päivät oli nimetty taivaankappaleiden (Auringon, Kuun ja planeettojen mukaan) eli roomalaisten jumalien mukaan. Juutalaiset olivat omaksuneet seitsemän päivän rytmin, mutta sen juuret olivat muinaisessa Babyloniassa ja Sumerissa, joissa myös päivät nimettiin taivaankappaleiden eli jumalien mukaan.  
On siis ongelmallista puhua leimallisesti kristillisestä viikkojärjestyksestä tai kalenterista, sen verran monikerroksisia kulttuurisia rakenteita ne ovat. Kristinuskon lisukkeet ovat vain osa kulttuuria.

Äidinkielen päivä

70px-Flag_of_Cornwall.svg.png 
Eilen vietettiin kansainvälistä äidinkielen päivää. Kun eilispäivä tuhraantui paluumatkalta Andalusiasta, blogaus tulee vasta tänään. (Kyseessä oli lomamatka – ei siis yhtään vierailua antiikin raunioille!)
The Independent kertoo, että Unescon Atlas of the World’s Languages in Danger of Disappearing julistaa Cornwallissa puhutun kornin kielen kuolleeksi. Kornia (engl. Cornish) ei puhu enää kuin 300 ihmistä. Sama kohtalo uhkaa mm. gaelin kieltä.
The Independentin pääkirjoitussivulla ei jäädä kuitenkaan suremaan kornin kohtaloa. Siinä pikemminkin ihmetellään, että kornia puhutaan edelleen, vaikka sen kuolemisesta on huolehdittu 1700-luvulta lähtien. Kirjoituksessa todetaan, että kornin puhujat ovat tiedostamattaan nyt liittyneet klassisten kielten tuntijoitten porukkaan, jossa nämä ehdottomasti haluavat jaaritella keskenään ”kuolleella” kielellä. Aiheesta on virinnyt lehden sivulla jo keskustelua (jossa mm. muistutetaan, että latinan puhujia on monin verroin enemmän kuin kornin puhujia, ja että korni on oikeastaan elvytetty kieli).

Monenlaisia konsteja osa 4

kyrillos.JPG 
Rooman valtakunnan itäistä puoliskoa koettelivat 400-luvulla kristittyjen väliset kiistat. Vuorollaan niskan päällä olevat ryhmät kurmuuttivat alakynteen joutuneita suuntauksia. 
Suurin kiista käytiin Kristuksen olemuksesta Kyrillos Aleksandrialaisen ja Nestorioksen välillä. Lopulta Nestorios, joka oli Konstantinopolin patriarkkana, joutui altavastaajaksi, julistettiin kerettiläiseksi ja tuomittiin maanpakoon.
Kyrillos Aleksandrialainen osasi hyödyntää kiistassa Nestoriosta vastaan kaikkia mahdollisia keinoja, kaikilla mahdollisilla rintamilla. Taitavan retoriikan ja monenmoisen painostuksen lisäksi Kyrillos muisti keisarillisen hovin vírkamiehiä lahjoilla.
Efeson kirkolliskokouksen pöytäkirjoista selviää, että Kyrillos lähetti hovieunukki Khryserokselle kultaa, mattoja, seinävaatteita, pöytiä, pöytäliinoja, erilaisia istuimia sekä norsunluusta ja puusta tehtyjä tuoleja.

Luokka


luokka.jpg
Kävin katsomassa ranskalaisen elokuvan Luokka (Entre les murs, 2008). Se perustuu François Bégaudeaun kirjaan. Bégaudeau itse esittää elokuvan opettajaa. Elokuvan pohjana on ollut tositapahtumiin perustuva käsikirjoitus, mutta koululaisia esittävien nuorten repliikit on osittain improvisoitu. Yläasteikäisten nuorten kuvaus on hätkähdyttävän todentuntuinen, on kuin katsoisi dokumenttia.
Opettajaa voisi arvostella monesta asiasta. Toisaalta hän oli innostava opettaja, joka onnistui saamaan oppilaistaan – niistä levottomimmistakin – paljon hyvää esiin. Toisaalta hän oli liikaa kaveria oppilaiden kanssa. Toisaalta hän teki joistakin mitättömistä asioista arvovaltakysymyksiä. Missä oli opettajan johdonmukaisuus? Missä hänen auktoriteettinsa?
Hyvähän se on kritisoida, kun ei ole ollut päivääkään kouluopettajana. On siinä aikamoinen tekeminen: pistää itsensä likoon, selvitä monenmoisissa tilanteissa, pitää järjestys, huomata kaikki oppilaat tasapuolisesti, ja kaiketi jossain vaiheessa jotain opettaakin …
Spoilauksena vielä, että elokuvan lopussa päästään Platoniin.
Maijastina Kahlos

Läpinäkyvyyttä osa 2

vaaka.jpeg
Palaan virantäyttöihin silläkin uhalla, että tämä menee vänkäämiseksi.
Mitä on tapahtunut sen jälkeen kun edellisen kerran blogasin yleisen historian virantäytöstä? Monet hakijat esittivät valituksia asiantuntijalistaan. Turun yliopiston humanistinen tiedekunta laajensi virantäyttötoimikuntaa. Virantäyttötoimikunta teki asiantuntijoista uuden ehdotuksen, joissa asiantuntijoita osin vaihdettiin ja lisättiin. Kouri jätettiin pois. Mutta se turismin historiaan erikoistunut ulkomainen asiantuntija roikkuu edelleen mukana ehdotuksessa.
Mitä tästä on ajateltava? Virantäyttötoimikunnan mielestä ei ole mitenkään ongelmallista, että asiantuntijana on tutkija, joka on ”sattumalta” erikoistunut turismin historiaan, kuten on ”sattumalta” yksi hakijoistakin. (Hakija ”sattumalta” hoitaa viransijaisena haettavaa virkaa ja yksi virantäyttötoimikunnan jäsenistä ”sattumalta” on myös erikoistunut turismin historiaan). Jos tämä ei ole ongelmallista, niin hankittakoon meille muille yhdelletoista hakijalle myös asiantuntijat, jotka ovat erikoistuneet samoihin aloihin kuin me. Vai onko yksi hakija tasa-arvoisempi kuin muut?
Miksi tämä on niin tärkeä asia? Tällaisissa viranhauissa testataan yliopiston uskottavuus. Millaisten asioiden annetaan vaikuttaa valintaan?
Mitä läpinäkyvämpiä prosessit ovat, sitä paremmin toivottavasti karsiutuu suhteilla pelaaminen. Siitä ainakin haaveilen. Siksi pidän tätä asiaa esillä.
Maijastina Kahlos

Jumalalliset keisarit ja Ahtisaari

Kamee.JPG
Roomalaisista keisareista tuli kuolemansa jälkeen jumalia. Useimmista heistä, sillä kaikkia ei kuitenkaan kelpuutettu jumalien joukkoon. Jumalaksi julistetun keisarin kunniaksi perustettiin oma kultti ja sitä hoitamaan papisto. Jumalallisille keisareille rakennettiin temppeleita ja pystytettiin alttareita. Keisareiden muistoksi lyötettiin rahoja.
Mutta jo eläessään keisaria kunnioitettiin palvomalla hänen geniustaan (eli suojelushenkeä).
Mutta mitä kaikkea olisikaan roomalainen keisari keksinytkään tämän päivän koneistolla! Nobel-palkitulle Antisaarelle vyörytetyt kunnianosoitukset osoittavat, mitkä mahdollisuudet henkilökulttiin olisi nykyisillä välineillä. Rahojen ja mitaleiden lisäksi olisi tietysti painettu postimerkkejä. Sitten nimettäisiin muutama koulu, puisto ja katu keisarin kunniaksi. Yliopistot nimeäisivät muutaman tutkimusinstituutin keisarin mukaan. Eri yhdistykset muistaisivat häntä kunnianimin.
Maijastina Kahlos