Luin oivallisen tutkimuksen, Päivi Kososen Isokrateesta Augustinukseen: Johdatus antiikin omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen. Ja tällainen on vielä julkaistu suomeksi!
Luotaukset omaan elämään eivät tosiaankaan ala Augustinuksen Tunnustuksista, vaan Augustinusta edeltää monenkirjava traditio. Kosonen käy läpi antiikin kirjallisuuden omaelämäkerralliset tuotokset oppineesti ja perusteellisesti, mutta jotenkin sulavasti ja sujuvasti. Hän ei tyydy käsittelemään tunnetuimpia tilityksiä, muistelmia ja itsekehuja (kuten Marcus Aureliuksen Itselleni, Caesarin Gallian sotaa ja Augustuksen Res gestae) vaan myös noita vähemmän tunnettuja (kuten Aelius Aristideen Hieroi logoi ja Libanioksen Elämää).
Kirjassa riittää paljon pohdittavaa antiikin ihmisen yksilöllisyydestä ja yhteisöllisyydestä, omaelämäkertojen totutuista kaavoista ja erilaisista kokeiluista, toden ja keksityn suhteesta (kun kirjoittaja vähän sepittelee ja kaunistelee ja puolustelee tekemisiään). Virkistävää on se, että Kosonen tarkastelee antiikin kirjallisuutta yleisesti kirjallisuustieteen vinkkelistä, eikä vain antiikintutkimuksen näkökulmiin rajoittuen (kuten itselleni liian usein tuppaa käymään …).
Antiikin omaelämäkerrallista kirjallisuutta on mielenkiintoista miettiä nykyisen minä-tekstien buumin aalloilla. Minkälaista blogia Marcus Aurelius olisi kirjoittanut? Tai mitä keisari Julianus olisi tilittänyt käänteistään?
Menu