Tartuin sitten Bryan Ward-Perkinsin kirjaan The Fall of Rome and the End of Civilization (Oxford University Press 2005).
Ward-Perkins ilmoittaa kaunopuheisesti haastavansa myöhäisantiikin tutkimuksessa vallitsevat käsitykset, joissa on hänen mukaansa vähätelty valtakunnan loppuaikojen kurimusta. Ward-Perkinsin mukaan rauhanomaisen ”koulukunnan” näkemyksissä myöhäisantiikin Roomassa ollaan kuin pappilan teekutsuilla, joissa seurustellaan sivistyneesti ja jutellaan mukavia.
Ward-Perkins kirjoittaa poleemisesti, mutta välillä tuntuu, että hän huomiota herättääkseen kärjistänyt eroja eri ”koulukuntien” välillä.
The Fall of Rome on nautinnollista luettavaa. Viittauksella Gibboniin aloitetaan. Brittiläisiä myöhäisantiikin historioita on ilmeisesti mahdotonta olla aloittamatta tai lopettamatta Gibboniin. Tässä tapauksessa on ymmärrettävää, ettei Gibbonin The History of the Decline and Fall of the Roman Empire voi jäädä sivuuttamatta.
The Fall of Rome -kirjasta selviää, että roomalaisilla ei ollut latinassa sanaa viiksille. Partaa kuvailevia sanoja tietysti riittää, mutta viikset ilmestyvät eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan germaanien myötä.
Maijastina Kahlos
6 Comments
Tuossa joulunaikaan luin itse tuon teoksen. Ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että koulukuntaeroja siinä paisutellaan (samoin kuin oman perusnäkemyksen mullistavuutta), mutta mitäpä siitä – viihdyttävä ja tietorikas kirja kaiken kaikkiaan. Ja upeasti kirjoitettu, parasta brittityyliä. Minuun teki erityisvaikutuksen kaaviokuva nautojen koon muutoksista…
Ko. teos on ensi syksystä tutkintovaatimuksissa historian perusopinnoissa täällä Tampereella. Saa nähdä, onko kuitenkin liian tuhti…?
Panin merkille, että usein kun Ward-Perkins puhui ”rauhanomaisen” koulukunnan liian kilteistä näkemyksestä, hän ei kuitenkaan maininnut ketä hän oikeastaan tarkoittaa.
Tyyli on loisteliasta, ja hauskaa luettavaa. Erityisesti Demandtilta lainattu saksalais-perusteellinen lista Rooman tuhon syistä.
Vuosi sitten Venetsiassa esillä olleen Roma e i barbari -näyttelyn luettelossa haastateltava Paul Veyne vaikuttaa kovasti vaikuttuneen Ward-Perkinsin kirjasta, ja identifioi tämän kritiikin kohteeksi Peter Brownin. Itse lähinnä Brownia (ja Demandtia) aiheesta lukeneena panin mielenkiinnolla merkille miten Veyne (ja näyttelyn koonnut EFR:n tiimi) itse asiassa antavat ymmärtää, että paradigma olisi taas siirtynyt katastrofaalisempaan suuntaan.
Kyllä paradigma on keskusteluissa selvästi siirtymässä katastrofin suuntaan. Eri asia on, miten isosta katastrofista puhutaan. Kun keskustelua seuraa, huomaa että iso ero on sillä kumpaan tutkija on erikoistunut: itään vai länteen. Itä-Roomaan erikoistuneen tutkijan silmissä aikakausi näyttää jonkun verran erilaiselta … Sitten on nämä arkeologien, historioitsijoiden, filologien ja teologien eri näkökulmat.
Juu, tuo on kanssa hauska, että pol. historijoitsijoille kyseessä on katastrofi, arkeologeille sekä sos. ja taloushistorioitsijoille lama-aikaa, kulttuurihistorijoitsijoille ’vain’ muutoksen aikaa, useille katol. ja ortod. teologeille kukoistusaikaa, luter. teologit eivät tiedä mitä ajattelisivat, latinal. filologeille rappiota ja kreikk. filologeille taas uusi kukoistus.
No, hieman karrikoiden. Ja tosiaan, länteen keskittyminen usemmeiten johta hieman synkempään kuvaan kuin itään.
Tässä näkee miten arvoväritteistä myöhäisantiikin ja kaikki historian tutkiminen on 🙂 Frankit, gootit, anglit, saksit, vandaalit ja hunnit ovat saaneet monenmoista käsittelyä vähän sen mukaan mitä kansallisuutta tutkija edustaa …
Comments are closed for this article!