Elokuun 9. päivänä vuonna 378 roomalaiset kärsivät yhden historiansa traagisimmista tappioista. Taistelu käytiin tervingi-gootteja vastaan Hadrianopolin (nyk. Edirne Turkissa) edustalla.
Vuonna 376 tervingi-gootit saapuivat Tonavan pohjoisrannalle pakolaisina. Keisari Valens päätti päästää gootit joen yli asettumaan valtakunnan alueelle Traakiaan. Vastineeksi gootit suostuivat sotapalvelukseen Rooman joukoissa apujoukkoina (auxiliarii).
Syntyi kuitenkin ongelmia, kun goottien siirrosta ja sijoittamisesta vastuussa olevat roomalaiset upseerit syyllistyivät monenmoisiin väärinkäytöksiin. Traakiaan siirtyneet gootit alkoivat kapinoida. Lopulta keisari Valens johti armeijansa gootteja vastaan. Roomalaiset kärsivät tappion, ja Valens itse sai surmansa taistelussa. Taistelussa kuoli vaihtelevien arvioiden mukaan 10 000 – 26 000 sotilasta.
Hadrianopolin tappio oli roomalaisille suuri nöyryytys. Monet roomalaiset kirjoittajat tulkitsivat sen kaikkien vastoinkäymisten alkusoitoksi. Esimerkiksi kirkkohistorioitsija Rufinus totesi, että se oli ”alku onnettomuuksille sinä aikana ja sen jälkeenkin”. Historiankirjoittaja Ammianus Marcellinus valitsi taistelun historiateoksensa lopetukseksi (31.12–13). Ammianuksen selostus onkin tärkein tapahtumista kertova lähteemme.
Lisää aiheesta:
Alessandro Barbero, 9 agosto 378: Il giorno dei barbari, Laterza 2004 (myös englanniksi The Day of the Barbarians, Atlantic Books, 2007, ja nyt käännetty myös ruotsiksi).
Noel Lenski, ’Initium mali Romano imperio: Contemporary Reactions to the Battle of Adrianople’, Transactions of the American Philological Association 127 (1997), 129-168.
2 Comments
Ennemmin kuin hyvin integroituja apujoukkoa eli auxiliarii, näistä gooteista tuli foederatii eli liittolaisia, ja sellaisia oli vaikeampi hallita. Niinpä gootit vaelsivatkin sitten pitkin Välimeren rantoja ja valtasivat mm. Rooman vuonna 410. Sotahistoriassa Hadrianopolin taistelua on aikanaan pidetty ”keskiajan” alkuna, koska ratsuväki löi siinä jalkaväen ja aloitti 100-vuotiseen sotaan saakka kestäneen ylivaltansa taistelukentällä. Melkoisen rempseä yleistys, mutta sellaisiahan oli tapana joskus tehdä.
Roomalaisten sodankäynti persialaisia vastaan ja myös esim. hunneja vastaan sai roomalaiset satsaamaan ratsuväkeen aikaisempaa enemmän.
Hadrianopolin taisteluun liittyy valtaisa määrä myöhempää historiankirjoitusta, jossa taistelu nähtiin (jälkikäteisesti tietenkin) alkuna roomalaisten alamäelle. Se tietysti on historian arviointia lopputuloksesta käsin. Suuri nöyryytys se joka tapauksessa oli. Keisari Valens katosi taistelussa, ja tähänkin katoamiseen liittyi monelaista tarinaa.