Veren päivä

Kohta alkaa pääsiäisloma. Siitä muistuu mieleeni, että kevätpäiväntasauksen aikoihin eli 15.-25. maaliskuuta vietettiin Rooman keisariaikana suuria juhlia Magna Mater -jumalattaren ja Attis-jumalan kunniaksi. Juhlinta, johon liittyi paastoamista ja kulkueita, huipentui Veren päivänä (Dies Sanguinis) ja Ilon juhlassa (Hilaria). Veren päivänä surtiin Attiksen kuolemaa, mutta seuraavana päivänä iloittiin hänen ylösnousemustaan.
Firmicus Maternus kuvaa suremisrituaalia seuraavasti:

“ … jumalankuva laitetaan sänkyyn makaamaan ja sitä valitetaan rytmisellä itkulaululla. Sitten, kun he saaneet kuvitteellisesta surustaan tarpeekseen, sisään tuodaan valo. Silloin pappi voitelee kaikkien valitusta laulaneiden suut. Pappi kuiskaa hiljaisella äänellä näin:

‘Iloitkaa, te mysteeriin vihityt: jumala on pelastunut;
myös me saamme pelastuksen kärsimyksistämme’.”

(Firmicus Maternus, De errore profanarum religionum 22.1)

Kristityille kirjoittajille samankaltaisuudet kristillisten pitkäperjantain ja pääsiäisen kanssa olivat kiusallisia. Firmicus Maternus halusi selostaa edellä kuvatun rituaalin, ”jotta saastuneen ajattelun rikokset paljastuisivat” ja jotta kaikille olisi selvää, että kyse oli paholaismaisesta matkimisesta (Firmicus Maternus, De errore profanarum religionum 22.1).
Magna Materin ja Attiksen kunniaksi vietetyt juhlallisuudet ärsyttivät myös Augustinusta. Hän halusi selittää samankaltaisuuden demonien juonella: pakanoiden menot olivat väärennnöksiä ja väännöksiä kristittyjen tosi rituaaleista. Pakanoiden rituaalit olivat vanhempia kuin kristittyjen ja silti väärennettyjä: tähän oli syynä se, että demonit tiesivät jo ennalta Kristuksen tulosta maailmaan ja halusivat matkia Kristusta johtaakseen ihmisiä harhaan (Augustinus, Tractatus in evangelium Iohannis 7.6).