Tällä viikolla Rooman tuhon selityksistä on vuorossa itsevaltius (Absolutismus). Rooman keisarivalta on useaan otteeseen nähty siemenenä koko valtakunnan tuhoon.
Italian renessanssin humanistioppineet Francesco Petrarca, Lorenzo Valla ja Machiavelli ihannoivat Rooman tasavallan aikaa ja näkivät sen ihanteena, jota heidän oman aikansa olisi pitänyt seurata. Keisarikausi oli suunta huonompaan ja lopulta tuhoon.
Ranskalainen Charles de Saint-Denis Seigneur de Saint-Évremond (k. 1703) piti Rooman keisareiden itsevaltiutta syynä Rooman häviöön. Saint-Évremond oli arvostellut oman aikansa itsevaltiasta, Ranskan aurinkokuningasta Ludvig XIV:a ja jatkoi sen vuoksi kirjallista toimintaan maanpaossa Englannissa. Vuonna 1663 hän julkaisi tutkielman ”Réflexions sur les divers Génies du Peuple Romain”. Saint-Évremond esitti, että keisari Tiberiuksen myötä alkoi dekadenssi. Keisarien johtama hallinto oli despoottista ja alamaiset vaipuivat orjamaiseen olotilaan. Muutamasta hyvästä keisarista huolimatta Roomaa odotti alamäki. Saint-Évremond analysoi Rooman keisarivaltaa tuomitakseen oman aikansa itsevaltiaat. Näin teki myös mm. Louis de Jaucourt vuonna 1765 Rooman valtakuntaa käsittelevässä artikkelissaan, joka julkaistiin Diderot’n Encyclopédiessa. Siinä Rooman tuho lähti liikkeelle keisarien itsevaltiudesta. Roomasta jokainen löytää tukea omiin kamppailuihinsa.
Tästä tarkemmin kertoo vanha kunnon Demandt, Der Fall Roms. Die Auflösung des römischen Reiches im Urteil der Nachwelt (1984).
Menu
