Syys-ja lokakuussa olen ollut tuupertua useamman määräpäivän puristukseen. Kaikenlaista jännittävää on tekeillä ja sitä haluaisi olla monessa mukana. Tutkijana ja kirjoittajana pitää myös opetella näkemään, missä jaksamisen rajat menevät.
Tänä viikonloppuna olen hakenut voimia runoudesta. Erään nuore(hko)n miehen mukaan suuri osa haluaa kirjoittaa runoja, mutta harva niitä lukea. No, minä olen niitä lukijoita. Pelastin jokin aika sitten pinon Arja Tiaisen runokokoelmia hyvään kotiin.
Arja Tiainen julkaissut 1970-luvulta lähtien. Kalastaja Merlin ja Jokainen yksinään paperin äärellä ovat 1980-luvulta. Vuodelta 2006 on Tää tojota ei lähe liikkeelle, josta autokoulun kanssa tuskailevat voivat ammentaa lohdutusta.
Toinen voimanlähde on A.S. Byattin Ragnarök. The End of the Gods (2011). Byattin Riivauksesta blogasin pari vuotta sitten. Ragnarök kertoo muinaisskandinaavisia myyttejä uudestaan lapsen näkökulmasta. Byatt kutoo mukaan toisen maailmansodan pelkoja ja nykyisten ekokatastrofien uhkia. Tai jokainen voi tulkita myyttejä omien tuntemustensa mukaan. Myytin luonteeseen kuuluu se, että se kerrotaan uudestaan ja se saa uusia muotoja. Kirjan lopussa Byatt taustoittaa myyttejä ja omia tulkintojaan.
