Sain vihdoin luettua Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin, joka onkin minulla ollut työn alla aika pitkään. Hennisen, Lihin ja Marsalkan löysäilyä lukiessa jopa tällaiseen velvollisuudentuntoiseen ja ahkeraan ihmiseen leviää sunnuntai-iltapäivän saamattomuus. Eipä tässä mitään kiirettä mihinkään ja miksi mitään, varsinkaan tätä kirjaa, pitäisi saada loppuun …
Sivun 70 tienoilla meinasin väsähtää jätkien vetelyyteen (ja toisaalta kohellukseen). Monta osuvaa ihmis- ja kaupunkikuvausta olisi jäänyt lukematta, jos Pussikaljaromaanin olisi jättänyt kesken. Joskus kannattaa siis ponnistella 🙂
Yksi mehevimmistä on kohta, jossa Henninen, Lihi ja Marsalkka hengailevat kioskilla ja joku yrittäjä-äijä pyytää heitä töihin (!).
– Mä en kyllä tänään, Marsalkka sanoi.
– Se oli huomenna eikä tänään. Yks kerta, autatte yrittäjää mäessä. Sitä paitsi mä maksan ihan reilun palkan eikä siitä mitään veroja tarvii kuoria.
– En kyllä jaksa mäkään, Lihi sanoi.
– Joo ei kyllä tänä kesänä, Henninen sanoi ja rupesi venyttelemään. – Ei millään pahalla.
(Mikko Rimminen, Pussikaljaromaani, Teos Helsinki 2004, s. 97)