Tämän kesän kohokohta (tähän mennessä) on ollut vierailu Bengtskärin majakalla. Majakka on museo, jossa voi myös yöpyä! Bengtskärin majakka rakennettiin vuonna 1906, ja sen historian hurjimpia draamoja on Bengtskärin taistelu heinäkuussa 1941.
Bengtskärin kallioilla voi eläytyä ulkosaariston yksinäisyyteen. Kallioilla on myös paljon niihin hakattuja piirtokirjoituksia, luodolla vierailleiden sotilaiden, veneilijöiden ja matkailijoiden pakertamia. Niissä on nähty vaivaa, sillä aivan noin vain ei kaiverreta piirtokirjoitusta kallioon.
Oman nimen (ja rakastetu
n tai perheenjäsenten) ikuistaminen tuntuu yleisinhimilliseltä. Antiikintutkijana ajattelen heti roomalaisia piirtokirjoituksia, joissa nimen vaaliminen oli tärkeää. Roomalaisten hautakivien tekijöillä oli paremmat työvälineet kiveen hakkaamiseen kuin satunnaisilla Bengtskäriin poikenneilla kulkijoilla. Useimmiten myös kiviaines oli helpommin muokattavaa.
Menu
11 Comments
Nimen kirjoittaminen oli eräänlaista kuolemattomuuden tavoittelemista jo muinaisessa Mesopotamiassa. Hyvin pian kirjoitustaidon keksimisen jälkeen etupäässä hallitsijat mutta myös yksityiset henkilöt lahjoittivat pienoispatsaita temppeleihin ja niihin kaiverrettiin lahjoittajan nimi olkapäähän. Myöhemmin erilaisiin monumentteihin lisättiin kirouksia niille, jotka tuhoavat hallitsijan nimen piirtokirjoituksesta = nimi/patsas/kuva oli yhtä henkilön persoonan kanssa. Jos tuhosit piirtokirjoituksen, tuhosit itse henkilön/hänen muistonsa jälkipolville. Siis damnatio memoriae. Karen Radner on kirjoittanut tästä erinomaisen tutkimuksen: Die Macht des Names: altorientalische Strategien zur Selbsterhaltung (2005).
Kiitos tuosta kirjavinkistä! Tulee mieleen yhtäläisyyksiä Rooman keisareitten kanssa, keisarit varjelivat omaa nimeään=muistoaan= persoonaansa ja pelkäsivät kaikenlaisia hyökkäyksiä sitä vastaan. Ja toisaalta vastustajien muisto yritettiin tuhota (damnatio memoriae).
Uskoisin tässä olevan suora jatkumo koska hallitsijamonumenteissakin on suora jatkumo eli Kreikan kautta mennään Roomaan ja nykypäiväänkin saakka. Karenin kirjan voi ladata pdf:nä ainakin hänen academia.edu -profiilistaan. HYKissä ei kirjaa ole saatavana.
Kannattaakin tehdä niin kuin Dārajavahuš (kreik. Dareios) Bisotunissa: hakkauttaa viestinsä korkealle jyrkkään kallionseinämään ja sitten alas tultaessa tuhota askelmat. Sielläpä säilyy – ainakin 2400 vuotta, kunnes britit päättävät toisessa maailmansodassa ampua viatonta kallioseinämää lentokoneillaan.
Onneksi vahingot jäivät melko vähäisiksi.
Kuulostaa jännittävältä kirjalta! Voisin vähän laajentaa perspektiiviäni … roomalaiset ja kreikkalaiset on kumminkin eilispäivän lapsia, kun vertaa muinaiseen Mesopotamiaan 🙂
Olen itsekin kirjoittanut/kirjoittamassa näistä, ie. Lempiaiheitani!
Nyt olen kade! Itse yritimme Bengtskäriin vime kesänä, mutta matka tyssäsi merenkäyntiin, joka ei sallinut rantautumista luodolle. Ei mitenkään tavatonta, mutta eipä sillä hetkellä lohduttanut…
Huonoa tuuria :/ Oppaiden mukaan merenkäynti estää luodolle rantautumisen kerran kesässä. Nyt suotuisa sää oli houkutellut jopa sukeltajia.
Kiva, että matkasi Bengtskäriin oli onnistunut. Omani jäi aikanaan myrskyisän paluumatkan varjostamaksi. Eivätkä oppaamme vinkanneet noista piirtokirjoituksista ollenkaan.
Kirjoitin itse taannoin Helsingin kaiverruksista ja linkitin vuosia sitten Piia Stenforsin artikkeliin Keskiyön auringon vetovoimaa tunnettujen vierailijoiden jälkiä kaiverrettuina Aavasaksan vaaran kiviin. Pitkä on perinne.
Onnittelut nominaatiosta Suomen parhaaksi blogiksi!
Kiitos onnitteluista ja linkeistä! Nyt ehkä kulkee Helsingissäkin tuijotellen kallioihin ja kiviin …
Höh, linkin lopetustägi meni turhan pitkälle.