Apuleiuksen Kultainen aasi eli Muodonmuutoksia (Metamorphoses) on kummallinen teos. Se on yksi antiikin kuuluisimpia kertomuksia, jonkinlainen kehitysromaani. Kultainen aasi on sikermä käsittämättömän tuntuisia, irrallisia tapahtumia, eroottisia seikkailuja ja väliin upotettuja tarinoita. Näitä kaikkia sitoo yhteen kehyskertomus päähenkilö Luciuksen muuttumisesta aasiksi.
Kultaisen aasin kantava teema on uteliaisuus (latinan curiositas), joka juuri ajaa Luciuksen vaikeuksiin. Toinen ongelmiin vetävä ominaisuus on Luciuksen lemmenkiihko. Hän solmii rakkaussuhteen Fotis-nimisen palvelustytön kanssa. Fotis on myös noita Pamfilen oppilas, ja utelias Lucius haluaakin tietää, mitä taikoja Pamfile puuhaa. Hän vakoilee ja näkee Pamfilen muuttuvan linnuksi ja haluaa matkia taikakonsteja. Lucius kuitenkin sählää ja muuttuu aasiksi.
Aasina Lucius joutuu monenlaisiin ikävyyksiin ja kärsimyksiin – usein jälleen kyltymättömän uteliaisuutensa takia. Myös romaanin sisään upotetussa kertomuksessa ”Amor ja Psyche” uteliaisuus on keskeinen teema. Sen takia Psyche on menettää rakastettunsa. Antiikin tarinasta ”Amor ja Psyche” lähti liikkeelle tarinaperinne, josta muotoutui vuosisatojen kuluessa nykyään tunnettu versio ”Kaunotar ja peto”. Tästä lisää joskus toiste.
Kultainen aasi on täynnä magiaa ja pahoja noitanaisia, jotka käyttävät miehiä (myös seksuaalisesti) hyväkseen ja tekevät näistä heikkoja ja avuttomia. Yleensä nämä miehet joutuivat noitanaisten valtaan libidonsa ja uteliaisuutensa takia. Vaikka uteliaisuus oli antiikin maailmassa toisinaan myös positiivista tiedonhalua, se ymmärrettiin suureksi osaksi kielteiseksi asiaksi ja yhdistettiin magiaan. Juuri tästä negatiivisesta uteliaisuudesta julkaisin juuri artikkelin ”Christian Emperors, Divination, and Curiositas” (Jahrbuch für Antike und Christentum 61: 2019).
Suhtautuminen uteliaisuuteen on toki vaihdellut ja määrittynyt sen mukaan, mihin uteliaisuus on suuntautunut. Uteliaisuus on tutkimusta ohjaava voima. Näinä koronan aikoina voi ilolla ja kiitollisuudella muistaa, että uteliaisuus juuri ajoi esimerkiksi Edward Jenneriä 1700-luvun lopulla selvittämään lehmärokon ja isorokon tartuntamekanismeja.
