Olen lukemassa George Eliotin romaania Middlemarch (1871-72). George Eliot (oikealta nimeltään Mary Anne Evans) kuvaa kuvitteellista englantilaista pikkukaupunkia Middlemarchia ja sitä ympäröivää maaseutua 1820–30-lukujen vaihteessa, rautateiden rakentamisen ja teollisen vallankumouksen aikaan. George Eliot kertoo ironisella otteella useamman ihmisen tarinan. Itse asiassa päähenkilönä on koko kaupunki ja sen tienoot erisäätyisine asukkaineen.
Juuri nyt minua riemastuttaa ja tuskastuttaa kaikkein eniten Edward Casaubonin kohtalo. Casaubon on kuivakka keski-ikäinen pappi, joka on omistanut elämänsä tutkimukselle. Hänellä on koko elämän kestävä projekti koota yhteen kaikki maailman myyttijärjestelmät, osoittaa ne saman perinteen muunnoksiksi ja kirjoittaa lopulta suuri synteesi, ”Maailman myyttien avain”.
Päähenkilö nuori Dorothea rakastuu Casauboniin oppineisuuteen ja menee hänen kanssaan naimisiin. Johtoajatuksena Dorothealla on osallistua miehensä tutkimushankkeeseen ja auttaa häntä siinä parhaansa mukaan. Avioliittoon tulee kuitenkin ryppy. Dorothea on liian innokas, eikä Casaubon halua päästää häntä tutkimusmaailmaansa.
Casaubonilla on nimittäin henkilökohtainen ongelma. Hän kerää muistiinpanoja. Hänellä on valtavat määrät muistikirjoja, joihin hän on kirjannut löytöjään. Hän ei pääse muistiinpanoja edemmäs. Sen sijaan Casaubon kirjoittelee pamfletteja, ’parerga’, joissa hän sotkeutuu katkeriin kiistoihin ja sivaltelee tieteellisiä vastustajiaan. Hän menettää tutkimuksensa suunnan:
Herra Casaubon parka itse eksyi pieniin komeroihin ja kiertoportaisiin tai tuskaantuneeseen epävarmuuteen Kabeirien asiassa, tai silloin, kun hän yritti paljastaa toisten mytologien harkitsemattomia rinnastuksia, hän helposti kadotti näkyvistään tarkoituksen, minkä vuoksi oli vaivannäköön ryhtynyt. Kynttilätuikku edessään hän unohti ikkunoiden olemassaolon ja käsikirjoituksessaan kitkerästi arvostellessaan toisten miesten auringonjumalia koskevia käsityksiä hän oli käynyt piittaamattomaksi auringosta itsestään. (Middlemarch, suom. Aune Tuomikoski, wsoy 1966, s. 210-211).
Dorothea erehtyy tunkeilemaan kiusallisilla kysymyksillä. Eikö Casaubonin pitäisi kirjoittaa suurta synteesiään?
’Ja kaikki sinun muistiinpanosi’, sanoi Dorothea, jonka mieltä tämä asia oli kauan ahdistanut, ’kaikki nuo rivit paksuja niteitä. – Etkö nyt aio tehdä sitä mistä kerran puhuit? Etkö päätä, mitä osaa niistä käytät hyväksesi ja ala kirjoittaa kirjaa, jossa valtavat tietosi tulevat koko maailman hyödyksi?’ (s. 212-213).
Lisäksi selviää, ettei Casaubon ole tutkimuksen rintamalla ajan tasalla, koska ei lue saksankielistä tutkimusta.
’ … sen tähden on vahinko, että hänen työnsä on hukkaan heitettyä vaivannäköä, niin kuin englantilainen tutkimus useinkin, kun ei oteta selvää, mitä muualla maailmassa on tekeillä. Jos herra Casaubon lukisi saksan kieltä, hän säästäisi itseltään paljon vaivaa’. … ’… saksalaiset ovat johdossa historiallisen tutkimuksen alalla ja nauravat tuloksille, joita saadaan haparoimalla metsässä kompassi kädessä, vaikka he ovat rakentaneet kunnon teitä.’ (s. 221).
Työnsä ääressä liikaa puurtava Casaubon saa sydänkohtauksen, mutta selviää siitä. Lääkäri, Dorothea ja sukulaiset yrittävät saada Casaubonia hellittämään tahtiaan, mutta hän haluaa saada työnsä valmiiksi. Alakuloisen katkeruuden vallassa hän jatkaa.
… jopa hänen jumaluskonsa horjui sitä mukaa kuin hänen luottamuksensa omiin tutkijankykyihinsä rakoili, ja lohdutus, jonka kristitty yleensä saa kuolemattomuuden toivosta, tuntui olevan vielä toistaiseksi kirjoittamattoman Maailman myyttien avaimen kuolemattomuuden varassa. (s. 298).
Lopulta Casaubon saa uuden sydänkohtauksen ja kuolee keskeneräisen työnsä ääreen.
Casaubonin muistikirjat ovat nykyään tietokoneittemme syövereissä. Meillä on lukemattomia tiedostoja hienoista muistiinpanoista. Koneelle vain kertyy perusteellisia kokoelmia lähteistä ja artikkeleista pdf-muodossa. Tarvitsee vain tehdä se Suuri Synteesi. Mutta sitä varten täytyy vielä selvittää pari asiaa ja tehdä muutama muistiinpano. Läheisemme ahdistelevat meitä kiusallisilla kysymyksillä. Minua tuskastuttavat eräänkin nuore(hko)n miehen tiedustelut siitä, missä vaiheessa Monografia on. Kyllä, kyllä, ensin täytyy kirjoittaa tämä ja tuo kirja-arvio ja esitelmä. Ja tämä blogaus!
Voiko casaubonilaisuudesta eheytyä?
