Sosiaalinen media kuohuu nyt poikkeustilaa, jota verrataan nyt poikkeustilanteissa nouseviin diktatuureihin. Sana ja käsite diktaattori periytyy antiikin Roomasta. Latinan dictator on sanelija tai käskijä (latinan verbistä dictare – sanella, käskeä). Rooman tasavallan aikana äärimmäisissä hätätilanteissa voitiin senaatin päätöksellä nimittää dictator, korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi. Yleensä hänet nimitettiin hoitamaan jokin erityistehtävä sodan kriisitilanteessa. Hänen poikkeuksellinen käskyvaltansa ohitti tasavallan normaaliolojen korkeimpien virkamiesten, kahden konsulin, vallan.
Rooman alkuajan myyttisestä historiasta dictatoreita tunnetaan muutamia. Kuuluisin on Lucius Quinctius Cincinnatuksen tapaus. Roomalaiset olivat kärsineet tappion sodassa naapureitaan eekvejä vastaan vuonna 458 eaa. Senaatti päätti nimittää Cincinnatusta diktaattoriksi ja hoitamaan eekvi-kriisin. Cincinnatus oli kyntämässä peltoaan, kun senaattorit tulivat pyytämään häntä tehtävään. Cincinnatus suostui ja hoiti tehtävänsä kukistamalla eekvit 16 päivässä. Tämän jälkeen hän luopui diktaattorin tehtävästä ja palasi kyntämään peltoaan.
Toinen kuuluisa dictator on Quintus Fabius Maximus toisen puunilaissodan aikana. Karthagon etevä sotapäällikkö Hannibal oli voittanut roomalaiset moneen otteeseen ja eteni Italiassa kohti Rooman kaupunkia. Fabius Maximus nimitettiin diktaattoriksi vuonna 217 eaa, ja hän johti roomalaisia joukkoja välttelemällä suoraa rintamataistelua Hannibalin armeijan kanssa. Tässä taistelun välttelemisestä, joka osoittautui onnistuneeksi taktiikaksi, hän sai lisänimen Cunctator (Vitkastelija). Fabius Maximus luopui diktaattorin tehtävästä, kuten kuuluikin, kuuden kuukauden jälkeen. Näin poikkeustilan hoito tapahtui ihanteellisella tavalla.
Vähemmän ihanteellisesti asioita hoidettiin tasavallan ajan lopulla.
Lucius Cornelius Sulla voitti sisällisodan Gaius Mariusta vastaan vuonna 82 eaa. Hän nimitytti itsensä diktaattoriksi määrittelemäksi ajaksi, tittelinään dictator legibus scribundis et rei publicae constituendae, ‘diktaattori lakien säätämistä ja valtion järjestämistä varten’. Constituere-verbin voi ymmärtää myös ‘kohentamiseksi’ tai ‘perustamiseksi’, jolloin tässä arvonimessä olisi mukana jopa valtion uudelleenperustamisen vivahde. Sullan itsevaltaisesta uudelleenjärjestelyjen kaudesta muistetaan hänen proskriptio-listansa, johon listattiin hänen vastustajansa, heidät teloitettiin ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Sulla luopui vallasta ja julistautui yksityishenkilöksi – varmistettuaan ensin, että hänen omat miehensä olivat tasavallan valtapaikoilla.
Gaius Julius Caesar voitti toisen sisällissodan, Gnaeus Pompeiusta vastaan vuonna 45 eaa. Sodan aikana hänet oli nimitetty pariin otteeseen diktaattoriksi, vuodeksi, sitten kymmeneksi vuodeksi ja lopulta ’pysyvästi’ (perpetuo)ja, kuten Sullakin, ’valtion järjestämistä varten’ (rei publicae constituendae). Pysyvän diktatuurinsa aikana Caesar murhattiin vuonna 44 eaa.
Caesarin perijä ja seuraaja Octavianus, jonka jälkimaailma muistaa paremmin nimellä Augustus, selvisi seuraavasta sisällissodasta vuonna 30 eaa myös voittajana. Augustus kieltäytyi diktaattorin asemasta ja rakensi valtansa toisella tavalla. Hän keräsi itselleen korkeimmat perinteiset virat: hän oli armeijan ylipäällikkö imperator, pappiskollegion johtaja pontifex maximus, kansantribuuni, konsuli toistuvasti, jne.
Augustus oli vallassa vuosikymmeniä ja onnistui siirtämään yksinvaltansa rauhanomaisesti seuraajalleen Tiberiukselle. Näin vakiinnutettiin monarkia, ja Roomaa hallitsivat keisarit, vaikka näennäisesti Roomaa hallitsivat ”Senaatti ja Rooman kansa”, Senatus populusque Romanus.
