Vuoden viimeisenä päivänä sain päätökseen ison luku-urakan, Vilhelm Mobergin neliosaisen eepoksen Maastamuuttajat (1949-1959). Romaanisarja kertoo ruotsalaisista uudisasukkaista, jotka 1850-luvulla muuttivat Smoolannista Pohjois-Amerikkaan, alueelle, josta muodostui Minnesotan osavaltio.
Muistan lapsuudestani, että televisiossa näytettiin sarjaa Maastamuuttajat. Se oli ilmeisesti muokattu kahdesta Jan Troellin elokuvasta (1971 ja 1972). Sarjasta muistan hämärästi pelon ja liikutuksen hetkiä.
Romaanit olivat nyt vähintään yhtä vaikuttavia. Ensimmäisen osan (Utvandrarna) kuvaus nälästä ja pienen Annan kuolemasta oli riipaisevaa luettavaa. Samoin viimeisen osan (Sista brevet till Sverige) astrakaaniomenoiden kypsyminen ja Karl-Oskar Kristiinan tautivuoteella.
Ei Moberg pelkkä kurjuuden kuvaaja ole. Mukana on lämpöä ja ymmärtämystä ihmisten tyhmyydestä ja tietämättömyydestä huolimatta. Västergöhlin Ulrika sinnikkyydessään on suosikkini. Teossarja herätti pahennusta oman aikansa Ruotsissa kielenkäyttönsä ja roisin huumorinsa takia. Sittemmin Maastamuuttajat on vakiinnuttanut asemansa Ruotsin kansankodissa. Duvemålan Kristinalle ja Korpamoenin Karl Oskarille on pystytetty patsaskin.
Menu
No comment yet, add your voice below!