Tässä eräänä päivänä kohudosentti K kävi uimastadionilla. Vaikka hän ei ollut vielä edes uintiurakkansa puolivälissä, alkoi häntä jo uuvuttaa. Keski-ikäinen liikunnan harrastaja joutuu käymään ison taistelun, sillä hänen päänsä sisällä kamppailee eri suuntiin vetäviä ääniä.
Kohudosentti K: En kyllä jaksa. Taidanpa lopettaa.
Manageri K: Nyt et lopeta. Etkö muista, että joka kerta tulee tämä uupumus alkuvaiheessa. Se on tyypillinen elimistön reaktio. Nyt sinun täytyy vain päästä tämän hetken yli. Jaksaa jaksaa!
Kohudosentti K: Paskat minä mitään jaksan … Tämä on yhtä räpiköintiä.
Manageri K: Alussa aina tempoilet levottomasti ja kauhot vettä sotkuisesti. Sitten kumminkin lopulta löydät oman rytmisi ja alat nauttia uimisesta.
Kohudosentti K: Niin varmaan, masokistin nautintoa.
Manageri K: Jatka vaan.
Kohudosentti K: Ja nyt tulee koululaiset ja täyttää altaat …
Opettaja ohjaa koululaisia: ”Liukukaa pitkin vedoin”. Oppilaat kysyvät: ”Joko me saadaan lähteä?”
Manageri K: Siinä kuulit: Pitkin vedoin. Vedät pitkin rauhallisin vedoin. Vesi kantaa.
Kohudosentti K: Kaikki kiitävät minun ohitseni, nuokin nuoret salskeat ja leveäharteiset uimarit.
Manageri K: Anna mennä ohitse. Älä vertaile. Keskity vain omaan uimiseen. Tämä on sinun matkasi.
Kohudosentti K: Juu juu, tämä on minun matkani.
Manageri K: Pitkin rauhallisin vedoin.
Kohudosentti K: Juu, juu. Niin kuin Kummelin Timo Silakka sanoisi: ’Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu on kivaa’.
