Ennen kuin sain tämän blogauksen kirjoitettua, meni jonkin aikaa kotvimiseen. Mitä on kotviminen? Jenny Kangasvuon, Jonna Pulkkisen ja Katri Rauanjoen (Kotvimisen vallankumous, Karisto 2018) mukaan kotviminen tarkoittaa odottamista, tauon pitämistä ja lykkäämistä. Verbi kotvia tulee suomen itäisistä murteista, samoin hetkistä tarkoittava kotva.
Kotviminen ei ole mitä tahansa odottamista ja lykkäämistä, vaan se on työn valmistumisen kannalta tärkeää ja olennaista. Jossakin vaiheessa on hyvä keskeyttää työ hetkeksi ja antaa sen seistä jonkin aikaa, pitää tuumaustauko.
Mikä tahansa lykkäily ei ole kotvimista. Töiden välttely ja vetkuttelu (prokrastinaatio) voi pahentaa asioita, jolloin siitä tulee vääjäämistä. Miten siten erottaa kotviminen ja vääjääminen. Tässä varmaan auttaa kokemus ja itsetuntemus. Kun kotvii sopivasti, asiat tulevat vääjäämättä valmiiksi.
Kotvimisen vallankumouksen kirjoittajat esittävät, että kotviminen edesauttaa työn hahmottamista. Liiassa kiireessä ja paniikissa oman tekemisen suunta ja luonne hämärtyvät ja ihminen päätyy tekemään työnsä kannalta joutavia asioita.
Kotviminen tarjoaa aikaa valmistautua henkisesti ja pohtia eteenpäin: usein sijaistoiminnoiksi kutsutut puuhastelut auttavat viemään ajatuksia eteenpäin. Nyt kesällä olen kotvinut kirjoitustöitteni lomassa esimerkiksi kääntämällä kompostia, neulomalla, pesemällä vuodevaatteita, ihmettelemällä rojuja, käymällä läpi vanhoja lehtiä.
Luovassa työssä pitäisi varata aikaa joutilaisuudelle, Kotvimisen vallankumouksen kirjoittajat neuvovat. Tämän olen huomannut monesti, kun olen järjestänyt kunnianhimoisesti työpäiväni aivan liian täyteen kaikenmoisia aktiviteetteja ja lopulta olen ollut aivan tukossa. Kotvimisen mestarina kirjoittajat mainitsevat Thomas Mannin, joka totesi: ”Sivistystä ei saavuteta typerällä raadannalla ja orjatyöllä, vaan se on vapauden ja näennäisen joutilaisuuden mitta”.
