Kohudosentin perheessä on periaatteena, että kaikkien pitää osallistua kotitöihin. Kaikkien on opittava huushollin hoitaminen. Kaikki perheenjäsenet (ainakin noin teoriassa) lajittelevat jätteitä, imuroivat, pesevät pyykkiä, tiskaavat ja ennen kaikkea siivoavat vessaa.
Ja kas, Kohudosentin työpaikalla, yliopistossa, ollaan myös yhtä suurta perhettä. Kaikki suorittavat samoja pieniä tehtäviä, aivan riippumatta siitä, mikä koulutus tai erikoisosaaminen heillä on.
– Me tehostamme toimintaamme, toteaa kohudosentti. – Näin yliopiston johto mittaamattomassa viisaudessaan meille kertoi. Uusi PalveluOrganisaatio nostaa työmme aivan uudelle tasolle.
– No niin, katsotaan, miten osoitteenmuutos hoituu, Kohudosentti miettii ja vaeltelee flammassa kaksi tuntia. – Jaa, nyt ei taida löytyä. Toimistosihteeri tuossa käytävällä olisi tehnyt tämän sekunnissa … mutta ei hän olekaan enää täällä. Mutta on tämä silti varmasti virtaviivaisempaa.
– Nyt on hyvä opetella tämä uusi DMP Tuuli – data management planning tool – on sympaattinen nimikin, aivan kuin kolmas nimeni Tuulikki, Kohudosentti myhäilee ja askartelee ohjelman parissa kaksi päivää.
– Ei se mitään, vaikka kirjoitustyöni eivät kahteen päivään edenneet mihinkään. On tärkeää ottaa haltuun nämä uudet ohjelmat. Ehtisinkö huomenna moodlea, sappia, wepoodia, flingaa, tuhattia, solea, dippiä ja dappia. Tämä on suuri digiloikka yliopistolle, pieni askel Kohudosentille. Toimistosihteeri olisi hoitanut tämän hetkessä, mutta ei tämä palvelu kuulu Uudelle PalveluOrganisaatiolle. Palvelut liikkuvat rajapinnoilla, joten eivät ne tänne saakka ulotu.
Kohudosentti kävelee kotiin ja matkalla hän näkee Kansalaisen, jolle hän kertoo työpaikkansa uusista Tuulista.
– Miksi kaikkien on osattava kaikkea? Kansalainen puuskahtaa. – Kun minun työpaikassani tehostetaan, se tarkoittaa, että kukin tekee sitä, minkä hän osaa parhaiten. Meillä suunnittelijat suunnittelevat, hitsaajat hitsaavat ja toimiston työntekijät hoitavat toimiston.
– Niin, no, kyllä minustakin olisi mukavaa välillä keskittyä tutkimukseen ja opetukseen, Kohudosentti huokaisee.