15

Tämä kirja ei ole aivan viimeisintä kvartaalia. Antiikista Asterixiin on edesmenneen latinan professorin Iiro Kajannon (1925-1997) kokoelma yleistajuisia kirjoituksia vuodelta 1973. Siinä Kajanto käsittelee mm. latinan kielen vaiheita, syklisen aikakäsityksen historiaa antiikista nykypäiviin, Orfeuksen myytin jälkivaikutusta ja kun 1970-luvulla ollaan, marxilaisia näkemyksiä antiikin maailmasta, mutta hyvin varautuneesti.
Itse löysin Kajannon kirjan koululaisena 1980-luvulla ja kiinnostuin siitä, koska otsikossa ja kannessa oli Asterix. Yhdessä artikkelissaan Kajanto pohtii Asterix-sarjakuvia antiikintutkijan näkökulmasta ja hyvin myönteisesti. Useat antiikintutkijat ovat ilokseen huomanneet, miten oppineita, kekseliäitä ja hauskoja Asterixien tekijät ovat olleet. Tarkoitan tässä vanhoja Asterixeja, joiden käsikirjoittajana oli René Goscinny. Goscinnyn kuoleman jälkeen piirtäjä Albert Uderzo jatkoi sarjaa luoden tarinat ja tekstin itse, ja Goscinnyn kuoleman jälkeen syntyneet albumit ovat vanhaa sarjaa heikompia.
Kajannon kirjan aloitus on nyt aivan uudella tavalla vetoava. Jos tekstistä ottaa pois ’lisensiaatintutkielmat’, voisimme puhua tästä päivästä:

Myös omassa maassamme työskentelee nykyään uutteria antiikin tutkijoita. Valmistuneiden ja valmistumisvaiheessa olevien väitöskirjojen ja lisensiaattitutkielmien lukumäärä on kunnioitettava. Moni nuori on yhä vielä uskaltautunut klassikon mutkikkaalle ja taloudellisesti epävarmalle uralle, eikä heiltä uskoa ja uskallusta puutu. (s. 9).

Näin jatkamme.