Kaikki yksin pakertavat tutkijat tietävät, että on tärkeää saada kannustusta. Itse asiassa se on tutkijan ravintoa siinä missä maito, leipä, kahvi ja suklaa. Varsinkin vertaisten rohkaisu on välttämätöntä. Samoin tiedämme, että puoliso voi suhtautumisellaan joko nostaa tai torpeedoida koko hankkeen.
Myös muilla perheenjäsenillä on iso osa koko hommassa. Kun kirjoitin edellistä kirjaani, Likka (silloin eskarissa) oli kovasti mukana hankkeessa. Aina aamuisin ilmoitin, että tänään kirjoitan kaksi sivua. Likalle se ei riittänyt, vaan hän ryhtyi eskarin ovella huutamaan kannustushuutoja: ”Kirjoita kymmenen sivua!”.
Sivumäärät alkoivat nousta – siis kannustushuudoissa, ei työpöydän ääressä. Eskarikaverit osallistuivat kannustukseen. Siitä tulikin jo kilpalaulantaa, kun jokainen yritti keksiä isompia numeroita ja kiljunnassa päästiin miljooniin. Minä en päässyt miljooniin, mutta lähdin hyvällä mielellä kirjoittamaan.
Maijastina Kahlos
P.S. Vilkaise huhtikuun 1. päivän merkittävintä uutista ”Helsinki menettää kaupunkioikeudet” Memoria volatiliksen blogissa.