Ns. introvertit ovat viime aikojen keskustelussa saaneet yllättävän paljon huomiota. Yksi puheenvuoroista on yhdysvaltalaisen Susan Cainin kirja, joka myös suomennettu: Hiljaiset: introverttien manifesti (suom. Lea Peuranpuro, Avain 2012).
Erottelu introvertteihin ja ekstrovertteihin on – kuten monet muut jaottelut – on vain ajattelun apuväline, joka helpottaa monimutkaisen maailmamme hahmottamista. Toisinaan tällaiset määrittelyt ovat avuksi itsetutkiskelussa, toisinaan ne kahlitsevat. Karsinointeja ei tarvitse ottaa liian vakavasti ja kirjaimellisesti. Tästä Susan Cain kuvauksesta kyllä tunnistan osan itseäni:
Introverteilla puolestaan voi olla hyvät sosiaaliset taidot, ja he saattavat nauttia juhlista ja liiketapaamisista tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jonkin ajan kuluttua he jo toivovat että olisivat kotona pyjama päällä. He käyttävät seuraelämälle varatun energiansa mieluummin läheisiin ystäviin, kollegoihin ja perheeseen. He kuuntelevat enemmän kuin puhuvat, ajattelevat ennen kuin puhuvat ääneen ja kokevat usein osaavansa ilmaista itseään paremmin kirjallisesti kuin puhumalla. He karttavat ristiriitoja. Moni heistä kammoaa small talkia, mutta nauttii syvällisistä keskusteluista. (s. 24)
Cain tuo myös esiin, ettei ns. introvertti ei ole sama kuin erakko tai ihmisvihaaja. Eivätkä ns. introvertit ole välttämättä ole ujoja.
Susan Cain tietysti näkee itsensä introverttinä. Hiljaiset on rohkaisukirja toisille introverteille, mutta Cain myös vaatii arvostusta introverttien sinnikkyydelle ja syvällisyydelle. Hän toteaa, että ”introverttien sitkeus vetää vertoja ekstroverttien pöhinälle niissäkin tehtävissä, joissa sosiaalisten taitojen uskoisi olevan erityisen toivottavia” (s. 200).
Tämä on tervetullut muistutus maailmassa, jossa liian monet asiat hoidetaan ns. ekstroverttien ehdoilla. (Tässä on edelleen syytä muistaa, että jaottelu on keinotekoinen ja lähinnä auttaa maailman hahmottamista …). Tiimityölle on aikansa ja paikkansa, mutta niin on myös itsenäisellä hiljaisella ajattelutyöllä, esimerkiksi opiskelussa. Samalla kun voi myöntää, että hyvin onnistuneessa ryhmätyössä syntyy enemmän kuin itse saisi aikaan, on muistettava, että lopulta ajattelu ja opiskelu pitää tehdä itse. Cain siteeraa Steve Wozniakia:
En usko, että mitään todella vallankumouksellista on keksitty komiteoiden avulla. … Pystyt parhaiten suunnittelemaan vallankumouksellisia tuotteita ja ominaisuuksia, jos teet töitä itseksesi. Ei komiteassa. Ei tiimissä. (s. 93)
