Kategoria: Blogi

Lisää rientoja ensi viikolla. Klassisten kielten tutkijat ympäri maailmaa kokoontuvat konferenssiin Berliiniin.
Nämä ovatkin aikas isot kokoontumisajot. Paneeleita järjestetään samaan aikaan parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) yhdeksäntoista. Itseään kiinnostavat aiheet voi valita ja yrittää sukkuloida istunnosta toiseen.
Oma esitelmä on paneelissa ”Jatkuvuus ja muutos myöhäisantiikissa”. Puhun siitä, miten jumalallista suosiota ja vihaa käytettiin perusteluna eri yhteyksissä myöhäisantiikissa. Otsikolla ”Pax deorum and pax dei – Changes and Continuities in mental framework in Late Antiquity”.
Konferenssin mammuttimainen ohjelma on täällä.
Maijastina Kahlos

Huomenna alkavat antiikin ja keskiajan tutkijoiden kokoontumisajot Tampereen yliopistossa. Passages from Antiquity to the Middle Ages järjestetään jo neljännen kerran, nyt 20-22.8.2009. Teemana tänä vuonna on uskonto, yhteiskunta ja osallistuminen.
Oma esitelmäni käsittelee myöhäisantiikin ihmisten käsityksiä saastumisesta ja keskittyy kristittyjen kirjoittajien pelkoihin. Otsikkona Polluted by Sacrifices: Christian Repugnance at Sacrificial Rituals in Late Antiquity.
Passages-konferenssin ohjelma täällä.
Maijastina Kahlos

Jälleen kerran palaan siihen, miten vaikeaa kirjoittaminen on. Kaikkein hankalinta on kirjoittaa omasta alastaan yleistajuisesti.
Olen lukenut taas suuren ihailun vallassa sujuvasti kirjoitettua asiaproosaa – suomeksi. Luetusta tulee vaikutelma, että teksti on syntynyt ketterästi. Eikä näin yleensä ole, vaan vaivattomalta näyttävä teksti on synnytetty tuskalla ja väännöllä. Taitoluistelijatkin hymyilevät kepeästi kesken esityksen.
Olen yrittänyt lyhentää ja karsia, korvata kuivia yhtäältä – toisaalta -kääntelyt reippaiksi päälauseiksi. Mutta miten tiivistää tutkijoiden vuosikymmenien kiistat jostain asiasta muutamaan virkkeeseen? Kaikki ”on todennäköistä”, ”ei ole varmaa” tai ”jossakin määrin voidaan puhua” -lätistelyt täytyy ruimia pois. Mutta miten sitten tuoda esiin monien huomioiden epävarmuus?
Mutkat vaan suoriksi! Pitää olla selkeä, mutta kumminkaan ei saa yksinkertaistaa niin, että asiat vääristyvät. Tämä on vaivalloinen laji.
Maijastina Kahlos

Kesän innostavin työkirja on ollut Judith Perkinsin Roman Imperial Identities in the Early Christian Era (Routledge 2009).
Kirjassa käsitellään kahden identiteetin ja retoriikan muotoutumista keisariajalla: kreikkalais-roomalaisen eliitin ja kristittyjen ryhmien erilaiset tavat hahmottaa itseään ja maailmaa ympärillään. Vertailu näiden kahden välillä on kiinnostavaa.
Mielenkiintoinen on myös Perkinsin luenta Petroniuksen Trimalkion pidoista, jossa  vapautettujen orjien jutustelun voi tulkita vastapuheena ja parodiana kreikkalais-roomalaisen eliitin ns. ylivertaisesta sivistyksestä.
Maijastina Kahlos

Likka pääsi katsomaan uutta Harry Potter -elokuvaa. Sen vastapainoksi raahasimme hänet seuraavana päivänä Vapriikin inkkarinäyttelyyn ”Intiaanipäällikkö Istuvan Härän maailma”.
Jälleen kerran kannatti mennä opastetulle kierrokselle. Opastus oli tunnin kestävä tietoisku sioux-intiaaneihin kuuluviin lakotoihin ja Istuvan Härän aikaan. (Joskus opastetut kierrokset ovat mieleenpainuvia kokemuksia jo pelkästään oppaan persoonallisen otteen takia – näin esimerkiksi pari viikkoa sitten Kemiön Sagalundissa).
Käynti oli nostalginen ja nosti heti lapsuuden muistot Hopeanuoli-lehdestä ja inkkarileikeistä. (Tosin Hopeanuoli kumppaneineen ei ollut sioux, vaan muistaakseni kiowa).
Sen verran innostunut olin, että ostin museokaupasta Kajo´-lehden näyttelyä esittelevän numeron (130 sivua!). Kajo´ käsittelee Amerikan alkuperäiskansoja, ja sitä julkaisee Suomen intiaaniyhdistys.
Maijastina Kahlos

On tietysti arveluttavaa lukea työkirjoja lomalla, kuten minä kirja-arvostelua varten suomennosta Ciceron Keskusteluista Tusculumissa (Tusculanae disputationes, suom. Veli-Matti Rissanen, Faros 2009). Mutta mihin humanisti rajan vetää?
Minulla on ollut Ciceroa kohtaan jonkinmoisia ennakkoluuloja, joista osa juontaa jostakin latinan opintojen pakollisista Cicero-puheista. Nyt voi suhtautua huomattavasti keveämmin. Ennakkoluuloistaan voi päästä eroon. Olen päässyt Vergilius-kammostakin. Osa vieroksunnasta johtuu siitä, että herrat ovat niitä klassisen kaanonin isoja nimiä. Erilaisia kaanoneita vastaan kun täytyy kamppailla ihan periaatteesta.
Tusculum-keskusteluissa Cicero on hauska ja välillä jopa lämminhenkinen. Siellä täällä filosofisen pohdinnan lomassa heitetään pistoja oman ajan kulttuurielämään ja politiikkaan.
Cicero valittaa (2.6) kirjojen (ja kirjailijoiden) paljoutta ja päivittelee, että kaikki paikat pursuavat kirjoja. Oli mies itsekin aika tuottelias 🙂
Maijastina Kahlos

Antiikkia käsittelevien kirjojen anti on viime aikoina ollut huikea (ja lisää tiedossa …). On tullut käännöksiä ja tietokirjoja.

Katariina Mustakallion Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa (Gaudeamus 2008) on löytöretki roomalaiseen uskontoon. Siinä tuuletetaan vanhoja käsityksiä roomalaisesta uskonnosta.

Erityisen kiinnostava on pohdinta arkaaisen uskonnon ja oikeudenkäytön yhteydestä (s. 52-53). Samoin käsittely puhtaasta ja epäpuhtaasta (mm. s. 54). Puhtaan ja epäpuhtaan erottelu oli olennainen osa roomalaista uskonnollista ajattelua, mutta on ollut tärkeä myös muissa uskonnoissa. Ja käsitykset saastumisesta pomppaavat monenmoisissa muodoissa eri aikakausina.

Maijastina Kahlos

Duckworthilta tuli odotettu paketti. Kirjani Forbearance and Compulsion on vihdoin ilmestynyt. Helpotus, löysin vasta yhden kirjoitusvirheen 🙂

Siinä se nyt sitten on. Ja jälleen outo tyhjä olo. Kirjan odottaminen kestää liian kauan. Transsendenttia ei saavutettu. Jälleen kerran muistaa, että matka on päämäärää tärkeämpi.

Matkaan siis.

Huominen 26.6. on keisari Julianuksen kuolinpäivä. Julianus sai keihään iskusta surmansa sotaretkellä Persiaa vastaan v. 363.
Julianus oli poikkeuksellinen 300-luvun keisareiden joukossa. Konstantinuksesta lähtien keisarit olivat kristittyjä. Kristityksi kasvatettu Julianus kääntyi ”helleeniksi”, kuten hän itse asian ilmaisi.
Julianus oli myös poikkeus 300-luvun sotilaskeisareiden joukossa. Hän piti itseään ennen kaikkea filosofina.
Julianuksen kuolemasta levisi monenmoisia huhuja. Kristilliset historiankirjoittajat tulkitsivat Julianuksen kuoleman jumalalliseksi rangaistukseksi. Julianusta ihailevat tahot vihjailivat, että jonkun oman puolen petturin keihäs oli aiheuttanut keisarin kuoleman. Puolueettomin kommentti tulee Ammianus Marcellinukselta. Hän totesi, että kuolettavan iskun lyöjä jäi tuntemattomaksi.

On syytä avautua. Olen varannut kesälukemiseksi Carpelania ja Naipaulia, mutta olen retkahtanut vanhaan rakkauteen: Runotyttöihin.

Edellisestä lukukerrasta on runsaat 25 vuotta. En muistanutkaan, miten hauskoja kirjat olivat, täynnä ironiaa ja mehevää ihmiskuvauksia. Lapsena luin niitä paljon totisemmalla mielellä. Olen aina inhonnut suomennosta pieni runotyttö, alkukielellä päähenkilö on yksinkertaisesti Emily of New Moon.

Emilian opettaja herra Carpenter antaa aloittelevalle kirjoittajalle neuvoja:

– Tuhlaat sanoja, tyttö, syydät niitä liian runsaskätisesti. Säästeliäästi ja pidättyvästi – siinä sinulle ohjetta.

(L.M. Montgomery, Runotyttö maineen polulla, s. 16).

Emilian opettajan ohje on ehdottoman totta ja oikein. Laitan siitä itselleni muistutuslappuja kotiin ja töihin. Juuri äsken henkilökohtainen ediittorini kävi läpi viimeisimpiä tekstejä ja ruksasi punaisella kaikki adjektiivit ja pikkusanat.

Carpenterin mukaan kursiivia pitää välttää.