Britannian asukkaat ovat pulassa. Monta kertaa ovat saaren asukkaat halunneet vapaiksi ja vastustaneet mantereen voimia. Jatkuvia ongelmia on myös pohjoisten naapureiden skottien kanssa. Nyt britannialaiset on jätetty luottamaan omiin voimiinsa. Pian he lähettävät vetoomuksen mantereelle ja pyytävät apua. Näin kuuluu britannialaisten valitus: ”Barbaarit ajavat meidät mereen; meri heittää meidät barbaareille; näiden välissä on kaksi kauheaa vaihtoehtoa: joko meidät tapetaan tai sitten hukumme.” Mutta apua ei enää kuulu mantereelta.
Brexit myöhäisantiikin tapaan.
Britannialainen pappi Gildas kirjoitti traktaattinsa Britannian tuhosta (De excidio Britanniae tai De excidio et conquestu Britanniae) 490-luvulla tai 500-luvun alussa. Tarkemmasta ajoituksesta kiistellään. Gildas kuvaa Britannian erkaantumista Rooman vallasta. Britannia oli ollut aivan alusta saakka uppiniskainen ja itsepäinen ja kapinoinut niin Jumalaa, omia kansalaisiaan ja muiden kuninkaita vastaan iän kaiken. Roomalaiset eivät enää (Gildaksen kuvaamina) jaksaneet puolustaa britannialaisia ja jättivät nämä selviytymään omin avuin. Britannialaiset lähettivät valituksensa (gemitus Britannorum) roomalaiselle sotapäällikölle Aëtiukselle. (Aëtius oli se kuuluisa ns. viimeinen roomalainen, joka voitti Attilan Katalaunisten taistelussa; hänestä joskus myöhemmin lisää). Vetoomus Aëtiukselle voidaan ajoittaa jonnekin vuosien 446-453 välille.
Britannialaiset saivat kestää erilaisia kurimuksia, kun skotit (Scoti) hyökkäsivät luoteesta ja piktit (Picti) pohjoisesta. Tämän takia tyranni Maximus palkkasi sakseja (Saxones) suojelemaan Britanniaa. Palkkasoturit kuitenkin ryhtyivät kapinoimaan ja aiheuttivat britannialaisille lisää kärsimystä. Tässä on toinen kiinnekohta historiaan, sillä kyse on vallantavoittelija Magnus Maximuksesta, jonka hänen sotilaansa huusivat keisariksi ja joka pysyi vallassa Galliassa vuosina 383-388, kunnes Theodosius I kukisti hänet.
Gildaksen mukaan britannialaisten koettelemukset olivat tietysti seurausta näiden syntisyydestä.
