En ole erityisemmin harrastanut dekkareita, lukuunottamatta komisario Adamsbergin tutkimuksia, joihin sitten paneuduinkin melkoisella kiihkolla.
Nyt löysin Anna Lönnrothin Baselinvihreää (Teos 2014), jossa juoni punoutuu italialaisen biologin murhan ja kansainvälisen siemenpankin ryöstön ympärille. Kuvioissa on mukana biologien lisäksi ympäristöjärjestöjä, biobisneksen tekijöitä ja palkkamurhaajia. Tämä ei ole varsinainen juonipaljastus, mutta lopun perusteella voisi melkein odottaa jatko-osaa.
Ja kirjassa on antiikkia! Yksi henkilöistä, levoton Benjamin, muistelee aikaisempaa intohimoaan Kreikan kirjallisuuteen ja lukee Alkmanin runon:
”Nukkuvat vuorten huiput, rotkotkin, korkeat niemet ja jyrkät uomat, maan mustan ruokkimat ryömivät heimot, vuoria samoovat eläimet villit ja mehiläisten suku, ja meren purppurasyvyyksien hirmut. Ja nukkuvat myös siipensä ojentavien lintujen heimot.”
Alkman oli kirjoittanut runon yli 2600 vuotta sitten. Muinaiskreikan unenpehmeät diftongit ja rotkonrosoiset konsonantit soljuivat Benjaminin suusta, kun hän luki runoa ääneen hiukan takellellen.
(Lönnroth, Baselinvihreää s. 75).
