Ns. hiihtolomalla luin suurella innolla Taina Latvalan Arvostelukappaleen, sen verran hauska se oli. Tai ehkei hauska ole aivan riittävä sana kuvaamaan novellikokoelmaa.
Novellit kertovat nuoren naisen suruista ja surkeuksista, mutta niitä käsitellään sopivalla ironialla ja etäännytyksellä. Ei liikaa paatosta kovin monta tarinaa jaksaisikaan. Tuskille on helpottava saada myös nauraa.
Parhaimmat novellit ovat alkupuolella. Latvala kuvaa ihmiselämää ja varsinkin lapsuuden muistoja iskevällä ja toteavalla tyylillä. Puoliväli (tuo kirjojen kohtalokkain karikko!) tuntui toistavan alkupuolen tarinoita. Ironisilla oivalluksilla on vaarana kääntyä nokkeluudeksi.
Päähenkilön isänkaipuu kantaa kuitenkin loppuun. Viimeinen novelli antaisi ymmärtää, että jotain loksahtaa paikoilleen ja tytöstä kasvaa nainen. Vapauttavaa luettavaa!
Maijastina Kahlos