Näin viime keskiviikkona Kansallisoopperassa Sibeliuksen Kullervon, sinfonisen runon (tai vokaalisinfonian), johon Tero Saarinen on muokannut baletin. Hätkähdyttävin osuus on ’Kullervo ja hänen sisarensa’, jossa on esiintyvät sekä tanssijat, laulajat että mieskuoro.
Mieskuoron osuus on jylhä; ehkä antiikin tragedioiden kuoro-osuudet olivat jotain vastaavaa. Kuoro ja laulajat kertaavat Kalevalasta tuttua tarinaa. ”Kullervo, Kalervon poika, / Sinisukka äijön lapsi, / Hivus keltainen, korea, / Kengän kauto kaunokainen …” Kun Kullervo on vietellyt tietämättänsä sisarensa ja kyselee siskoltansa: ”Vaan sano oma sukusi, / Oma rohkea rotusi, / Jos olet sukua suurta, / Isoa isän aloa”, tekee mieli huutaa: älä kysele, parempi ettet tiedä!
Ehkä juuri samalla tavalla antiikin kreikkalaiset katsellessaan Sofokleen Oidipusta teatterissa huusivat katsomosta Oidipukselle: Älä kysele, et halua tietää! Samaan tapaan kuin nykysuomalainen (ainakin tämänikäinen kuin minä) tuntee Kullervon tarinan, tiesivät kreikkalaiset tasan tarkkaan, mitä Oidipuksen myytissä tapahtuu. Tuska syntyy tuosta tiedosta.
’Kullervon sotaanlähdön’ tanssiosuus on tehokas. Kullervo tanssii ensin yksin ikään kuin häkissä (näin minä sen tulkitsin) ja manaa mukaansa muita. Vähitellen joukko kasvaa ja lähtee matkaan.
Kullervo oli Sibeliuksen nuoruudentyö. Esityksen ohjelmalehtisessä kerrotaan, että kun Sibelius näytti ensimmäisiä teema-aihioitaan Wienissä opettajilleen, nämä pitivät niitä barbaarisina ja raakoina. Kalevala-lippaassa (SKS 1999, uusittu painos, s.187) mainitaan, että ensimmäisten muutamien esitysten jälkeen Sibelius kielsi Kullervon esittämisen kuolemaansa saakka. (Tosin säveltäjä suostui siihen, että teoksesta esitettiin kolmas osa vuoden 1935 Kalevala-juhlassa).
Menu
