Äitejä ja tyttäriä (ja Jane Austen taas)

Kansansaduille ja taruille on ominaista, että niiden hahmot ja käänteet on jotenkin yleispäteviä. Ne nousevat myyttisiin mittoihin.
Viime aikoina olen uppoutunut keskusteluihin supersankari-sarjakuvien ja -elokuvien myyttisistä ulottuvuuksista. On totta, että Herakleella, Theseuksella ja Perseuksella on paljon yhteistä Hämähäkkimiehen, Hulkin, Ihmenelosten ja James Bondin kanssa. Eräskin nuorehko mies toi esiin, miten Tähtien sodan tärkein välienselvittely käydään isän ja pojan välillä.
Tähän voisi lisätä Jane Austenin, jonka romaanit yleispätevyydessään nousevat myyttisiin sfääreihin. Onko missään kuvattu universaalimmin äidin ja tyttären suhteita kuin Ylpeydessä ja ennakkoluulossa? Meille kerrotaan Bennetien äidin houkkamaisuudesta. On selvää, että aikuistuvan tyttären Elizabeth Bennetin silmissä äiti on toivoton tapaus. Tämä on yleismaailmallista ja ajatonta. Teini-ikäisten tytärten äidit lähtökohtaisesti ovat ymmärtämättömiä vanhanaikaisia höperöitä, joita joutuu häpeämään ystäviensä edessä.