On marraskuu, ja kesä puutarhatöineen ja metsissä koluamisineen on jo hauras muisto. Mutta, kuten Vergilius Georgicassa muistuttaa, myös talvella riittää sisällä puhdetöitä. Vaikka talvi on viljelijälle lähinnä lomaa, on talvella aika riipiä tammenterhoja ja laakerimarjoja, oliiveja ja verenpunaisia myrttimarjoja, virittää ansoja kurjille ja verkkoja hirville, ajaa takaa jäniksiä ja ampua kauriita (1.291-310). Vergilius kuvaa antiikin ajan Italian maaseutua, joten meidän oloissamme tyydyn muihin marjoihin. Jänikset jätän rauhaan.
Vergiliuksen Georgicaa eli Laulua maanviljelijän työstä (Gaudeamus 2020) voi nyt lukea uutena laitoksena, jossa on Teivas Oksalan ja Päivö Oksalan runosuomennos sekä proosakäännös, itse latinankielinen alkuteksti ja vielä Teivas Oksalan ja Maija-Leena Kallelan johdanto ja perusteellinen selitysosio. Maija-Leena Kallela kirjoittaa teoksen alkusanoissa, että Teivas Oksala ehti saada runomuotoisen suomennoksen valmiiksi ennen kuolemaansa vuonna 2018. Kallela toimitti teoksen huolellisesti julkaisukuntoon, ja valmis teos on suuri ilo lukijalle.
Georgica ei ole vain maanviljelyn, karjanhoidon ja koko maalaiselämän ylistys. Vergilius esittelee myös omaa roomalaista maailmankuvaansa, jossa ihminen on osa luontoa ja jumalien ohjaamaa maailmankaikkeutta. Georgicasta luemme yleviä näkemyksiä kuolemasta, jumalien kunnioituksesta ja sitkeästä työnteosta. Georgicassa on nykylukijan silmissä vaivaannuttavia ylistyksiä, joissa runoilija imartelee Rooman sisällissodan voittajaa Octavianusta (myöhemmin Augustuksena tunnettua keisaria) ja mesenaattiaan Maecenasta.
Georgican tunnetuin kohta on julistus maalaiselämän autuudesta. Vergilius aloittaa ylistyksenä maalaisten onnesta näin: ”Oi maanviljelijät ylen onnekkaat, oman onnen / jos vain tuntisivat! Kun kaukana on asekiistat, / oikeamielinen maa kamarastaan suo elon heille” (2.458-460). Sitten hän eri esimerkein kuvaa, kuinka maalaisen ei tarvitse kestää kaupunkielämän rasituksia. Oikeudenmukaisuus (Iustitia) poistuttuaan maan päältä jätti viimeiset jälkensä juuri maaseudulle.
Vergiliuksen mukaan onnellinen on myös ihminen, joka saa pohtia maailmankaikkeutta ja pääsee kuoleman pelosta: ”Autuas ken olevaisen on tutkinut syyt perimmäiset, / ken pelot laskenut on jalan alle ja kohtalon kolkon, / voittanut on kohinan jopa ahneen Tuonelan virran.” (2.490-492). Hän tuntee jumalat eikä hän välitä kansansuosiosta, ei poliittisista kiistoista eikä rikkauksista. Hän on vapaa: ”Hän kokoaa satoaan, jota tuottavat maat sekä puutkin / aivan itsestään: ei liikuta oikeustoimet / häntä ja ei tori Rooman tai virastot hälinällään.” (2.500-502).
Kevättä ja kesää odotellessa voi perehtyä siihen, miten tutkia maaperää ja sen sopivuutta viljelemiseen (2.230-239): kaivetaan kuoppa ja ladotaan kaivettu multa takaisin kuoppaan: jos kuoppa ei täyty, maa on kuohkeaa. Saa nähdä, miten neuvo pätee Kangasalan savijankkoon. Puiden ja pensaiden karsimiseen on syytä myös syventyä: ”… vihdoin nyt sinä latvoja, oksia karsi – / rautaa kammoavat sitä ennen – nyt komennon / herrana myös pidä niitä ja villiä kasvua ohjaa.” (2.368-370). Nykyisetkin oppaat vakuuttavat, että puutarhurin paras ystävä ovat sakset.
Kannattaa myös kuunnella Yle Areenasta, kun Maija-Leena Kallela ja Marja-Leena Hänninen keskustelevat Georgicasta Jakke Holvaksen ohjelmassa Kulttuuriykkösessä: https://areena.yle.fi/audio/1-50485177
