iulianus.jpg
Kuten tunnettua, keisari Julianus (361-363) kääntyi kristinuskosta perinteisten jumalien kulttiin, jota hän itse kutsui hellenismiksi (hellenismos) ja jota kristityt alkoivat kutsua pakanuudeksi.
Julianuksen toiminnasta kristinuskoa vastaan kertovat mm. kristityt historiankirjoittajat Sozomenos ja Sokrates (siis se vähemmän tunnettu Sokrates!). Kaikesta vihamielisyydestään huolimatta he myöntävät, että Julianus pidättäytyi voimatoimista kristittyjä vastaan. Hänellä oli toisenlaiset konstit käytössään.
Julianus itse kirjoittaa juhlavasti, että hän on ”toiminut kaikkia galilealaisia kohtaan niin ystävällisesti ja hyväntahtoisesti, että kukaan heistä ei ole kärsinyt väkivaltaa missään eikä ketään ole raahattu temppeliin eikä ketään ole pakotettu mihinkään vastoin omaa tahtoaan” (kirje 115 Bidez – Cumont). Galilealaisilla hän tarkoittaa kristittyjä
Sitten Julianus samassa kirjeessä määrää, että Edessan kirkon omaisuus on takavarikoitava. Hän vetoaa kristittyjen omaan käskyyn, jonka mukaan heidän on myytävä kaikki mikä heillä on ja annettava se köyhille. Julianus ilmoittaa, että hän haluaa tällä tavalla auttaa kristittyjä pääsemään helpommin taivasten valtakuntaan.
Maijastina Kahlos

Recommended Posts

4 Comments

  1. Hävyttömän alykästä johtaja-ainesta tämä keisari Julianus. Pakko kysyä, paljonko kristinuskon verisessä historiassa on esimerkkejä tämänkaltaisesta luovasta toiminnasta väkivallan sijaan. Miekkaahan Jeesus tuli tänne maan päälle tuomaan eikä rauhaa. Toisaalta on tietysti huomioitava, että kristinuskohan ei Julianuksen takavarikoista lopahtanut mihinkään, eikä aikaakaan kun kirkolla jo oli mielettömät omaisuudet. Oliko Julianus herännäinen ennen aikaansa?

  2. 1300-luvulla erään kronikan kertoman mukaan poltettiin köyhiä samaa perustelua käyttäen.

  3. Kristinuskon historiassa on vastaavia esimerkkejä: sSarjaan ”Monenlaisia konsteja” on tulossa lisäosia …

  4. Niccoló Macciavelli olisi luultavasti jossain määrin pitänyt Julianuksen otteita täysin oikealta menettelytavalta valtioteoreettisesti, sillä Rooman uskonnot loivat parempia virikkeitä hyveelliseen kansalaistoimintaan kuin kristinusko, joka korosti esimerkiksi nöyryyttä. Macciavellin virtú -käsite kuitenkin nousee paremmin esiin Rooman valtionuskonnossa, joka korosti voimaa ja urhoollisuutta, jotka ovat avaintekijänä valta-aseman vakiinnuttajina. Macciavelli oli tutkinut hartaasti Rooman historiaa, pitäisikin lukea miten hän suhtautuu omassa tulkinnassaan Julianuksen reformeihin. Julianus kuitenkin loppupeleissä pelasi kieltämättä ovelaa ja viekasta poliittista peliä, jolle täytyy kyllä nostaa hattua.


Comments are closed for this article!