Muutama viikko sitten kuulin surullisen uutisen Teivas Oksalan kuolemasta. Hän oli merkittävä antiikin kirjallisuuden tutkija ja monien klassikkojen suomentaja. Hän käänsi Vergiliusta, Horatiusta ja Liviusta ja julkaisi useita antiikin kirjallisuuden tutkimuksia ja yleisesityksiä. Eikä hän rajoittunut antiikin kirjallisuuteen, vaan hän tutki ja käänsi myös Runebergia ja viimeisinä vuosinaan Petrarcaa.
Minun tuttavuuteni Teivas Oksalan työhön alkoi jo lukiovuosina, kun opiskelin latinaa legendaarisista Ad fontes -oppikirjoista. Ne olivat niin kiehtovia, että ainakin osittain niiden ansiosta (tai takia) vaellan edelleen antiikin retkillä.
Teivas Oksalaan itseensä tutustuin hänen luennoillaan Helsingin yliopistossa. Kaikkein mieleenpainuvimpia olivat hänen Kreikan kirjallisuuden ja Rooman kirjallisuuden kurssinsa, opintojeni alkuvaiheissa, ehkä joskus vuonna 1987 tai 1988. Täysin suvereenisti hän jylisi pitkät heksametripätkät Vergiliusta ja Homerosta ja teki vaikutuksen nuoreen opiskelijaan.
MEMORIAE AETERNAE
