Edelliseen blogaukseeni liittyen, Ylen Kultakuumeessa käymässämme keskustelussa viittasimme termiin ”kansainvaellukset”. Tämä perinteinen suomenkielinen termi on outo ja harhaanjohtava. Mielestäni siitä pitäisi luopua, samaan tapaan kuin tutkijat ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko ovat luopuneet suomenkielisestä termistä ”uskonpuhdistus” ja puhuvat sen sijaan reformaatiosta.
Suomen kielen kansainvaellukset on käännös saksalaisessa tutkimuksessa käytetystä termistä Völkerwanderung tai Völkerwanderungen (=kansojen vaellukset). 1800-luvun kansallisuusaatteilla erityisesti Saksassa oli huomattava vaikutus siihen, miten muuttoliikkeitä tulkittiin: tulokkaat nähtiin Saksan kansan edeltäjinä.
Nimitystä kansainvaellukset on tutkimuksessa arvosteltu, koska se antaa harhaanjohtavan kuvan kokonaisten, selkeästi muodostuneiden ja valmiiden kansojen vaelluksista. Lisäksi siihen liittyy mielikuva suurten ihmismassojen liikehdinnästä; lukumääriä on kuitenkin vaikea arvioida.
Tähän kuvitukseksi laittamani kartta selkeine nuolineen kuvastaa hyvin tätä vanhentunutta käsitystä kunkin yksiselitteisen kansan vaelluksesta. Esimerkiksi gootit on laitettu lähtemään yhtenä nuolena Etelä-Ruotsista. (Sivuhuomiona vielä, että Ruotsista vaellukselle lähteneiden goottien alkukotina ei ole mitään luotettavia todisteita, vaan käsitys on myöhemmin tuotettua poliittista mytologiaa).
Englannin kieleen on vakiintunut termi migrations (muutot, muuttoliikkeet, vaellukset), joka on neutraali; usein termi on muodossa barbarian migrations, jossa sana barbaarit tuo alentavan leiman. Romaanisissa kielissä puhutaan barbaarien invaasiosta (ransk. les grandes invasions, invasions barbares, ital. invasioni barbariche, esp. invasiones bárbaras). Nimityksissä heijastuu näkökulma, jossa uudet tulokkaat nähdään roomalaisten silmin tunkeutujina. Eri traditioissa siis nostetaan esiin erilaisia asioita.
Menu
