Seminaariviikonloppu ja alkuviikko ovat olleet supersosiaalisia. Tutkijankammioon tottuneena erakkona aivan tärisen ylimääräisestä jännityksestä. Olen tavannut ihmisiä aivan elävinä enkä vain kirjallisissa lähteissä 🙂
Välillä minua tuskastuttaa se, että seminaareissa en osaa olla sanavalmis. Olo on kuin Eeva-Liisa Mannerilla, joka totesi kirjoittamisestaan, että ”ennen kaikkea kirjoittamiseni on toivottoman huonon puheilmaisun korviketta” (Tuula Hökkä, Mullan kirjoitusta, auringon savua, SKS Helsinki 1991, 13). Senköhän takia tekstiä täällä blogissakin riittää?
Menu
2 Comments
Jotkut olivat aikanaan sanavalmiita seminaareissa, arvannet keitä tarkoitan. Entä sitten?
Silloin kadehdin heitä; vasta myöhemmin oivalsin, ettei heillä ollutkaan mitään omaa sanottavaa. Eivätkä he tienneet asiasta senkään vertaa kuin minä tiesin.
Parempi ajatella rauhallisesti. Ja puhua harvoin ja asiaa.
Mutta mikä minä olen asiasta puhumaan?
Kukin taaplaa tyylillään. Minä taas puhun mieluummin kuin kirjoitan. Suullisessa tentissäkin pärjäisin huomattavasti paremmin.
Comments are closed for this article!