Olin varannut joululoman lukemisiksi Riitta Latvalan Taivaanrantojen maalari (Otava 2008) ja Stephen Mitchellin A History of Later Roman Empire (Blackwell 2007). Molemmat tukevia opuksia.
Turha luulla, että Later Roman Empire olisi lomalla edistynyt 26 sivua pidemmälle. Taivaanrantojen maalarin ihmisten elämänkohtalot 1920-30 -luvuilla veivät voiton. Historiaan kun eläytyy paremmin tarinan kautta.
Taivaanrantojen maalari kertoo maalari (monessa mielessä) Jaakosta, ravintolanpitäjä Mandista ja tämän siskosta Huldasta. Ensin eletään Helsingissä 20-luvun nousukautta ja sitten kohta 30-luvun lamaa. Ihmiset yrittävät ja ponnistelevat, välillä on käydä tosi huonosti. Alkaa ymmärtää katkeruutta, joka valtaa mielet, samoin ihmisten haaveiluja jostakin – tällä kertaa idän – kultamaasta, jossa kaikki on paremmin. Ne unelmat sitten romahtavat.
Kirjailija Joel Lehtonen vilahtaa pari kertaa kirjassa. Jaakko tapaa hänet ja miettii:
”Myötäilen ja nyökkäilen, en ehkä ihan ymmärrä Lehtosen suunnitelmia, mutta ilo leimahtaa sisälläni kuin joskus maalatessa. Kirjailija näyttää niin innostuneelta – onnelliselta. Tuollaista se on.
Hän kastuu, räntä sulaa silmälaseille ja puvulle, ja minä ajattelen, että hänen suurin halunsa elämässä on kirjoittaminen. Siinä on hänen olemisensa peruste. Ja samalla tavalla minä olen olemassa maalaamista varten. Sittenkin.” (Riitta Latvala, Taivaanrantojen maalari, s. 194).
2 Comments
Hauska kuulla vinkkejä hyvistä historiallisista romaaneista. Tuokin kirja olisi muutoin mennyt ihan ohi.
Minusta onnistuneessa historiallisessa romaanissa maailma elää. Ja tässä myös ns. tavalliset ihmiset onnistuneella tavalla!