Lauantain Hesarissa haastateltiin teatteri- ja elokuvaohjaajaa Jari Halosta. Halonen laukoo totuuksia ja mm. päivittelee sitä, että
”Kalevala ja suomalainen menneisyys on ymmärretty väärin osin siksi, että Suomi on muinaishistorian tutkimuksen kehitysmaa. Meillä on pistetty suomalaista rahaa Bysantin, Välimeren ja Egyptin tutkimiseen, vaikka meillä on oma tuhansia vuosia vanha korkeakulttuuri” (HS 24.8.2013, C3).
Korkeakulttuuri voidaan määritellä monin tavoin. Suomalaista muinaiskulttuuria tutkitaan usealla eri alalla, vaikka kirjallista jäämistöä ei olekaan vasta kuin keskiajalta. Aineellista jäämistöä tutkii arkeologia, ja tällä saralla Suomi tuskin on kehitysmaa, kuten Halonen esittää. Kansanrunouttakaan ei ole unohdettu tutkimuksessa. Tutkijat eivät kuitenkaan esitä tulkintoja Suomen historiasta menemällä – Halosen tapaan – ”ainoaan luotettavaan lähteseen, itseensä”, josta sitten löytäisivät kaikuja kalevalaisesta mystiikasta. Se on taiteen lähestymistapa. Halonen tekisi tyylikkäämmin ja säilyttäisi uskottavuutensa pysyttäytymällä ihan vain taiteessa.
Ja sitten: miksi ihmeessä suomalaisten pitäisi tutkia vain Suomen menneisyyttä? Mikä se Suomi silloin menneisyydessä mahtoi olla? Suomi ja suomalaisuus syntyivät vasta 1800-luvulla kansallisuusaatteen projektina. Ja pitäisikö Halosen mukaan Välimeren maailman menneisyyttä tutkia vain nykyisissä Välimeren maissa kuten Kreikassa ja Italiassa? Egyptin muinaisuutta vain nykyisessä Egyptissä? Bysantin historiaa esimerkiksi nykyisessä Turkissa? Eikö Välimeren maailmassa syntynyt kulttuuriperintö kosketa yhtä lailla suomalaisia kuin vaikka kreikkalaisia? Halosta voisi muistuttaa siitä, että hänenkin työsarkansa teatteri syntyi antiikin Kreikassa.
Halonen tuli uransa alussa julkisuuteen heittämällä paskaa Jumalan teatteri -tempauksessa v. 1987. Työssään ei pitäisi jämähtää vanhaan, vaan kokeilla jotain muutakin.
6 Comments
Juuh, tätä naureskeltiin eilen aamukahvipöydässä ja kommentoitiin FBssä. Korkeakulttuurin määritelmiä on tietysti monia, mutta yksi keskeinen ilmiö, joka useimmiten mainitaan, on kirjoitustaito. Se levisi Suomeen juuri tuolta Välimereltä päin. Eikä Suomi ole sivistysvaltio, jos sen muinaistutkijat eivät osallistu muinaistutkimukseen muuallakin maailmassa kuin vain täällä omien rajojemme sisäpuolella. Mutta FBssä todettiin myös sekin, että suomalaisarkeologit ovat vain niukasti popularisoineet tekemiään tutkimuksia. Tähän pitäisi saada parannus.
Totta, tutkimuksen popularisoimista voisi olla enemmän, eikä ainoastaan arkeologiassa.
Halosen lähestysmistapa on sen verran omanlaisensa, että voi olla, että vaikka mitä olisi popularisoitu, niin sillä ei ehkä olisi kovin suurta vaikutusta hänen näkemyksiinsä.
Erinomainen popularisointi folkloristiikan alalta on:
Anna-Leena Siikala, Itämerensuomalaisten mytologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1388. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012
Sanattomaksi vetää. Halosella on niin fantisoiva käsitys, että vaikea nähdä, kuinka hänet voisi saada maan pinnalle. Nationalistis-patrioottinen propaganda on näköjään purrut. Tuntuu turhalta ruveta refutoimaan ohjaajan näkemyksiä, koska tässä liikutaan niin eri tasoilla.
Ehkä vain kirjallinen hevoskuuri auttaisi, mikäli Halonen on avoin lukemalleen. Ottakoon ensin käteensä vaikkapa tuoreen opuksen Euroopan historia I–II ja toiseksi tuon Siikalan mestariteoksen. Lopulta hän voisi ymmärtää, että suomalaista kulttuuria ei ole olemassa ilman vuosituhansia jatkuneita kontakteja toisiin kulttuureihin.
Supisuomalainen Sampsa on saatu Bysantista, ja idästä tulee Kiesuskin, puhumattakaan paljon vanhemman kerrostuman sammosta (< skr. stambhas).
Tämä minun puuskahdukseni nousi juuri siitä syystä, että Halosen käsitykset tuntuvat nousevan jostakin kumpujen yöstä.
Mutta taiteen visiot liikkuvat tosiaan toisessa ulottuvuudessa kuin tiede. Parhaimmillaan taide ja tiede kyllä inspiroivat ja ruokkivat toisiaan.
Kahlosin virke ”Suomi ja suomalaisuus syntyivät vasta 1800-luvulla kansallisuusaatteen projektina” kertoo lähes kaiken ensinnä kirjoittajan omista rajoittuneista käsityksistä.
Kappas, löytyi p-heittäjän jäljiltä tämmöinenkin blogi. Taiteesta tiedänkin jo ensi hätään mutta kumpujen yöt, sinne kun kerran joudumme, itse kukin. Juu, alkoipa kiinnostaa, tänne jään!